Vuoden pahin pommi-isku tappoi moskeijassa Afganistanissa

Poliisiksi pukeutunut mies räjäytti itsensä moskeijassa Maimanassa. Maimana kuuluu suomalaisten Isaf-joukkojen partioalueeseen. Isku oli tappavin Afganistanissa tänä vuonna.

Ulkomaat

Ainakin 42 ihmistä on kuollut pommi-iskussa Afganistanin pohjoisosassa perjantaina. Isku tehtiin Maimanan kaupungissa moskeijassa. Itsemurhaiskussa haavoittui lisäksi kymmeniä ihmisiä. Pommi-isku oli tappavin Afganistanissa tämän vuoden aikana.

Poliisivaatteisiin pukeutunut itsemurhapommittaja laukaisi räjähteensä aamulla moskeijassa, jonne oli kerääntynyt ihmisiä rukoilemaan eid al-adhan eli uhrijuhlan kunniaksi. Maimana on pohjoisen Faryabin maakunnan pääkaupunki, ja iskun kohteena olleeseen Eid Gahin moskeijaan oli kokoontunut huomattava joukko johtavia paikallisvaikuttajia.

Haavoittuneiden joukossa on muun muassa maakunnan poliisijohtaja, ja kuolleista noin puolet on poliiseja. Moskeija oli räjähdyksen aikaan töpötäynnä nelipäiväisen uhrijuhlan alkamisen vuoksi.

Kukaan ei ole ottanut vastuuta iskusta, mutta itsemurhaiskut ovat talibanien suosiossa. Talibanit vastustavat länsimaiden tukemaa presidentti Hamid Karzaita ja hänen hallintoaan.

Lähteet: AFP, AP, Reuters