Hyppää sisältöön

Helsinkiläinen levykauppa palkittiin Joensuun jazzpäivillä

Suomalaista jazzia levyhyllyilleen haaliva helsinkiläismyymälä on saanut tunnustusta valtakunnallisilla jazz-päivillä Joensuussa. Levykauppa Digelius Music sai Varjo-Yrjön, joka on Ylen Jazzradion tunnustus kotimaisen jazz-kulttuurin edistämistä.

Levykauppa Digelius Music sijaitsee Helsingin Viiskulmassa. Kuva: Yle

Yleisradion Jazzradion myöntämän vuoden 2012 _Varjo-Yrjö _-tunnustuksen on saanut helsinkiläinen levykauppa Digelius Music, joka on jo vuosikymmeniä ollut kanava suomalaisen jazzin leviämiselle. Myymälässä on palkitsijoiden mukaan myös hyvä valikoima aiemmin ilmestyneitä kotimaisia jazz-levyjä.

Digelius Music on perustettu vuonna 1971, ja myymälässä kuullaan välillä myös livemusiikkia. Varjo-Yrjö luovutettiin levykaupalle lauantaina 27.10.2012.

Tunnustus on Yleisradion Jazzradion antama tunnustus sellaiselle suomalaisen jazz-kentän henkilölle tai organisaatiolle, joka on toiminnallaan edesauttanut kotimaisen jazz-kulttuurin olemassaoloa, eli esimerkiksi parantanut suomalaisen jazz-muusikoiden edellytyksiä luoda ja tehdä taidettaan.