SDP edelleen suurin Imatralla

SDP saa Imatran kaupunginvaltuustoon 18 paikkaa. Perussuomalaisten valtuutettujen määrä nousee kolmella.

Kuntavaalit 2012
Jukka Kärnä Kuntavaali 2012
Yle

Suomen sosiaalidemokraattinen puolue jatkaa suurimpana puolueena Imatralla. Puolue saa tulevaan kaupunginvaltuustoon 18 valtuutettua. Paikkamäärä nousee yhdellä.

SDP:n kannatus säilyi edellisten kuntavaalien tasolla. Puoluetta äänesti 38,3 prosenttia äänestäneistä.

Toiseksi eniten kannatusta Imatralla sai kokoomus. Puolue menetti yhden valtuustopaikan.

Perussuomalaiset saivat valtuustoon kolme uutta paikkaa. Puolueen kannatus nousi vuoden 2008 kuntavaaleista 7 prosenttiyksikköä.

Keskusta menetti Imatralla kaksi paikkaa ja kristillisdemokraatit yhden paikan. Vasemmistoliitto ja vihreät säilyttävät molemmat yhden valtuustopaikan.

Uusia nimiä reippaasti

Imatran kaupunginvaltuusto uudistuu huomattavasti, sillä 43-paikkaiseen valtuustoon nousee 19 uutta nimeä. Uusia valtuutettuja ovat muun muassa vanhempi konstaapeli Timo Härkönen (ps.), kansanedustaja Jukka Kärnä (sd.), Osmo's Cosmos -yhtyeen basisti Jussi Honka (kok.), Hyväri Rockin järjestäjä Henri Ruokolainen (ps.) sekä soutuvalmentaja Veikko Sinisalo (kok.).

Valtuustosta putosivat keskustan Ismo Harju, kokoomuksen Esa Hirvonen sekä vihreiden Ritva Kärmeniemi.

Timo Härkönen nousi valtuustoon huomattavalla äänisaalilla. Hän sai toiseksi eniten ääniä. Eniten ääniä sai kaupunginvaltuuston nykyinen puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen (sd.).

Äänestysprosentti Imatralla oli 55,2.