Norpalle pesärauha, mutta kabinetit auki!

Norppa pesiköön rauhassa kinoksissa, mutta poliittinen päätöksenteko on kaivettava esiin kabineteista, sanoo Jouni Koskela. Suojelubiologina tunnettu mies on nyt myös kunnallispoliitikko ja Savonlinnan uuden kaupunginvaltuuston jäsen.

Jouni Koskela, KD, perää avoimuutta päätöksentekoon. Kuva: Paavo Koponen / Yle

Jouni Koskela valittiin kaupunginvaltuutetuksi Kristillisdemokraattien listalta.

- Puolueen olen valinnut oman kristillisen vakaumukseni pohjalta, mutta hengellisistä asioista kuullaan kirkoissa ja rukoushuoneissa. Siellä missä puhutaan politiikkaa, niin siellä puhutaan sitten politiikkaa, sanoo Jouni Koskela.

Jouni Koskelan elämässä on kolme tärkeää asiaa. Luonto, urheilu ja hengellinen työ.  Alun perin joensuulainen Koskela on asunut Savonlinnassa yli neljätoista vuotta ja on asettunut ulkomailla työskentelyn jälkeen taas tänne valmistelemaan väitöskirjaansa. Yhteiskunnallinenkin mielenkiinto kohdistuu Savonlinnaan.

- Yhteiskunnalliset asiat ovat aina kiinnostaneet, ja nyt haluan tietyllä tavalla vaikuttaa Savonlinnan asioihin, kertoo Koskela.

Varma vaalilupaus

Savonlinnan valtuustolla on edessä kiperiä asioita. Ainoa varma vaalilupaus Jouni Koskelan oli helppo muotoilla. Veroja on korotettava palvelujen turvaamiseksi.

- Jos tämäkin palvelutaso aiotaan säilyttää, niin pakko on. Yhdellä ja puolellakin prosenttiyksiköllä saadaan jo paljon hyvää aikaan, Koskela lupaa.

Jouni Koskela laskeskelee myös pienryhmien vaikutusmahdollisuuksia Savonlinnan uudessa 51-paikkaisessa kaupunginvaltuustossa. Jos Perussuomalaisten 6, Kristillisdemokraattien 3, vihreiden 3 ja Vasemmistoliiton 2 paikkaa lasketaan yhteen, saadaan 14-päinen ryhmä. Liittoutuessaan se olisi tasaväkinen SDP:n  ja Keskustan kanssa.

- Tällainen liittoutuminen antaisi pienemmillekin  puolueille suuremman mahdollisuuden vaikuttaa, Koskela arvioi.

Tärkein syy politiikkaan lähtöön oli avoimuuden edistäminen. Hyvä veli –järjestelmä ja kuntakorruptio olisi murrettava.

- Asiat on tuotava esille ja julkiseen keskusteluun. Päätöksiä ei saa tehdä kabineteissa. Julkinen sana vallan vahtikoirana saisi olla ärhäkämpi ja hakea kipupisteet esille ennen kuin kabineteissa tehdään suurempaa vahinkoa, Koskela lopettaa painokkaasti.