Vihriälän lahjusoikeudenkäynti on alkanut Helsingissä

Raha-automaattiyhdistyksen hallituksen entistä puheenjohtajaa Jukka Vihriälää syytetään törkeästä lahjuksen ottamisesta Nuorisosäätiön vaalirahoitukseen liittyvässä juttuvyyhdessä.

Jukka Vihriälä Nuorisosäätiön rikosjutun pääkäsittelyssä Helsingissä lokakuun alussa. Kuva: Jarno Mela / Lehtikuva

Helsingin käräjäoikeus ryhtyi tänään tiistaina aamuyhdeksältä käsittelemään Raha-automaattiyhdistyksen hallituksen entisen puheenjohtajan Jukka Vihriälän lahjussyytteitä. Syyttäjä vaatii hänelle yli kahden puolen vuoden ehdotonta vankeusrangaistusta törkeästä lahjuksen ottamisesta sekä virkavelvollisuuden rikkomisesta.

Vihriälän lisäksi syytettyjen penkillä istuu kaksi Nuorisosäätiön entistä vastuuhenkilöä. Syytetyt ovat kiistäneet syyllisyytensä.

Vihriälän asianajajan mukaan taulukaupat ja matkat olivat vastikkeellisia ja markkinahintaisia, eikä niillä ole siten yritetty vaikuttaa Vihriälän toimintaan RAY:n hallituksen puheenjohtajana.

Oikeudenkäynti on osa laajempaa vaalirahoitukseen ja Nuorisosäätiön toimintaan liittyvää juttuvyyhteä. Helsingin käräjäoikeudessa päättyi viime viikolla Nuorisosäätiön vaalirahaoikeudenkäynti, jossa syyttäjät vaativat rangaistuksia kaikkiaan kahdeksalle säätiön nykyiselle tai entiselle vastuuhenkilölle.

Käräjäoikeuden on määrä antaa molempien juttujen tuomiot tammikuussa 2013.