1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Syyhypunkkiepidemia levinnyt Porvoossa hoitokotiin

Laamannin hoivakodissa Porvoossa on todettu syyhypunkkiepidemia. Syyhypunkit vaivasivat potilaita ja henkilökuntaa myös Näsin sairaalassa parisen viikkoa sitten. Asiasta kertoi ensimmäisenä Uusimaa-lehti.

Kuva: Yle

Laamannin johtajan Pia Paanasen mukaan 67-paikkaisen hoitokodin muutamalla asukkaalla todettiin viikonloppuna syyhypunkkeja.

Hoidot kaikille asukkaille ja henkilökunnalle aloitettiin maanantaina. Lisäksi asukkaiden huoneet on siivottu tarkoin, muun muassa lakanat vaihdettu ja sängyt imuroitu.

Varotoimina myös hoivakodin osastojen yhteistyötä on rajoitettu ja ulkopuolisia kehotetaan välttämään vierailuja hoivakotiin marraskuun puoliväliin asti.

Näsissä epidemia jo taittumassa

Näsin sairaalassa epidemian taltutuksen puolestaan uskotaan olevan jo voiton puolella. Mikäli uusia tapauksia ei todeta, tehdään viimeiset hoidot ensi viikolla. 

Syyhy vaivasi epidemian aikana kaikkiaan noin 15 potilasta ja kymmentä hoitajaa. Ylihoitaja Tuija Holstenin korvii ei ole kantautunut, että syyhy olisi levinnyt sairaalasta muualle.

Syyhypunkki on kiusallinen vaiva, sillä se aiheuttaa pitkäkestoista ihottumaa ja kutinaa. Vaarallinen syyhy ei kuitenkaan ole.