1. yle.fi
  2. Uutiset

Kemin sarjakuvapäiviä ei järjestetä ensi vuonna

Kemin sarjakuvakeskuksella ei ole aikaa eikä tekijöitä kansainvälisten sarjakuvapäivien järjestämiseen. Jatko on vielä avoin.

Kotimaan uutiset
Milla Magia uhkaa jälleen anastaa Roopen ensimmäisen lantin.Kemin Sarjakuvakeskus

Kemin kansainvälisiä sarjakuvapäiviä ei järjestetä ensi keväänä. Festivaalia järjestävä Kemin sarjakuvakeskus päätti asiasta maanantaina.

Sarjakuvakeskuksen puheenjohtaja Ilpo Koskelan mukaan päätös tehtiin ajan ja tekijöiden puutteen vuoksi. Lisäksi Koskela kertoo eroavansa sarjakuvapäivien johdosta ja luopuvansa Kemin sarjakuvakeskuksen hallituksen puheenjohtajuudesta.

Kemin sarjakuvakeskuksen puheenjohtaja Ilpo Koskela.
Kemin sarjakuvakeskuksen puheenjohtaja Ilpo Koskela.Yle / Antti Heikinmatti

Sarjakuvapäivät on järjestetty talkoovoimin vuodesta 2006.

Arvostus suurempaa ulkomailla

Koskelan mukaan tapahtuman järjestäminen tulevaisuudessa edellyttäisi kausiluontoisen projektityöntekijän palkkausta, mikä on käytäntö muilla vastaavan suuruisilla tapahtumilla.

- Kaupunki olisi luonnollinen yhteistyökumppani, joka saattaisi pystyä järjestämään jonkunlaisen projektityöntekijän. Se veisi työtaakkaa tältä toimivalta hallitukselta, joka sitten vastaisi ohjelmasta ja taiteellisesta puolesta, Koskela miettii.

Koskela painottaa, että sarjakuvapäivät on vanhin kulttuuritapahtuma Kemissä, joten sen poisjääminen vaikuttaisi varmasti kaupungin kulttuurielämään.

- Ulkomailla meitä arvostetaan ehkä vielä enemmän kuin täällä Kemissä tai Suomessa, Koskela arvioi.

Pienellä rahalla suuri kulttuuriteko

Kemin kulttuurilautakunnan puheenjohtaja Kari Luokkala kertoo, että projektityöntekijän palkkaaminen aiotaan nostaa lautakunnan budjettikokoukseen ensi kuussa. Luokkalan mukaan osa-aikainen projektityöntekijä maksaisi puolessa vuodessa noin 30 000 euroa.

Kulttuuriväen mielestä näin pienen summan vuoksi Kemin kulttuurin lippulaivaa ei saisi upottaa.

- Kyllä kaupungin päättäjien pitää nyt ottaa ehdottomasti ryhtyä miettimään keinoja, joilla sarjakuvapäivien tulevaisuus saadaan turvattua. Kysymys tässäkään ei ole mistään isosta rahasta,vaan suuresta kulttuuriteosta, Luokkala sanoo.

Luokkala myös huomauttaa, että asiat pitäisi saada kuntoon nopeasti, jotta sarjakuvapäivien perinne ei katkea pitkäksi aikaa.

Lue seuraavaksi