"Islannin ilmavalvonta lähentäisi Suomea ja Natoa"

Pertti Salolaisen mukaan eduskuntaa ei informoitu asianmukaisesti päätöksestä osallistua Nato-johtoisiin ilmavalvontaharjoituksiin Baltiassa. Jussi Niinistö on varma, että Nato tulee pyytämään Ilmavoimia Baltiaan myös jatkossa.

Kotimaa
Pertti Salolainen ja Jussi Niinistö
Suomi ja Ruotsi aikovat osallistua Nato-maa Islannin ilmavalvontaan. Asia on poliittisesti tulenarka ja mielipiteitä jopa hallituksen sisällä. Eri mieltä olivat myös Aamu-tv:n vieraat Pertti Salolainen, Kok. ja Jussi Niinistö, PS.

Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan varapuheenjohtaja Pertti Salolainen (kok.) ja puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jussi Niinistö (ps.) ovat yhtä mieltä siitä, että osallistuminen Islannin ilmavalvontaan veisi Suomen lähemmäksi Natoa.

- Tavallaan se kyllä vie [lähemmäksi Natoa]. Lähtökohtana on, että olemme lähellä Natoa mutta emme jäseniä. Se on tämän hallituksen politiikka, sanoi Salolainen Ylen aamu-tv:ssä keskiviikkona.

- Pidän sitä askelta aivan tarpeettomana. On aika lopettaa sievistelevä puhe pohjoismaisesta yhteistyöstä; Islannin ilmavalvontaan osallistumisessa on kyse Natoon lähentymisestä, sanoi Niinistö siteeraten Ulkopoliittisen instituutin tutkija Charly Salonius-Pasternakia.

Suomi ja Ruotsi ilmoittivat tiistaina, että ne ovat valmiita osallistumaan Islannin ilmavalvontaan. Oppositio ja suuri osa kansasta vastustavat hanketta.

Ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) vahvisti Yle Radio 1:n Ykkösaamussa, että lopullisen päätöksen Suomen osallistumisesta tekee eduskunta. Sitä ennen asiaa selvitetään Naton kanssa.

Eduskunta ei tiennyt Baltian harjoituksista

Suomi on tänä vuonna jo harjoitellut ilmavalvontaa Naton johdolla Baltiassa. Asia valkeni puolustusvaliokunnan jäsenille vasta ulkomaisista lehdistä, eikä osallistumisesta kerrottu myöskään ulkoasiainvaliokunnalle.

- Olen ollut siitä hyvin pahoillani. Tuli yllätyksenä meille, että suomalaiset koneet ovat harjoitelleet esimerkiksi Viron alueella. Tästä olisi tietenkin pitänyt informoida, sehän on päivänselvää, puuskahti Salolainen.

Salolaisen mukaan puolustusministeri voi päättää itsenäisesti aseettomiin harjoituksiin osallistumisesta.

- Mutta kun kyse on kuitenkin myös poliittisesta eleestä, pidän tarkoituksenmukaisena, että asia tulee tavalla tai toisella eduskuntaan. Jos kyse on tunnistustoiminnasta, tarvitaan uutta lainsäädäntöä ja neuvottelut Naton kanssa.

Viime viikolla puolustusministeri Carl Haglund (r.) kiisti, että Baltian harjoituksilla olisi yhteys Islannin ilmavalvontaan osallistumiseen. Niinistö näkee kokonaisuuden hieman toisin.

- Mitä tulee Baltian ilmavalvontaan, niin on selvä, että Nato tulee siihenkin Suomea pyytämään Islannin operaation jälkeen. Se on luontainen askel tilanteessa, jossa Nato hakee säästöjä ja Suomi ja Ruotsi näköjään ovat valmiita maksamaan, totesi Niinistö.