1. yle.fi
  2. Uutiset

Kun metro seisoo, New York halvaantuu

Metro on työväelle ja illanviettäjille ensisijainen keino liikkua paikasta toiseen, ja ilman sitä Manhattanin syke laahaa. Myrsky saattoi tuhota metron sähkölaitteita. Kukaan ei tiedä, koska junat taas kulkevat.

Ulkomaat
Tulvaveden täyttämä metron sisäänkäynti New Yorkissa.
Sandy-myrskyn aiheuttama tulvavesi täytti Battery Parkin metroaseman sisäänkäynnin New Yorkissa tiistaina.Timothy A. Clark / AFP

Hirmumyrsky Sandyn vuoksi luultavasti suurinta päänvaivaa New Yorkin kaupungissa aiheuttaa metroliikenteen pysähtyminen. Joukkoliikenneviranomaisten mukaan voi kulua neljä tai viisi päivää ennen kuin metrot saadaan liikkeelle, uutisoi yhdysvaltalainen televisiokanava NBC. Se tarkoittaa, että lukemattomilla asukkailla on ylitsepääsemättömiä vaikeuksia ilmaantua työpaikoilleen - sama koskee myös maksavia asiakkaita.

NBC:n mukaan tulvavedet valtasivat ainakin seitsemän metrotunnelia joen alla. Viranomaiset kutsuvat tuhoja ennalta arvaamattomiksi. South Ferryn metroasemalla veden kerrotaan yltävän kattoon saakka.

- New Yorkin metrojärjestelmä on 108 vuotta vanha, mutta se ei koskaan ole kokenut edellisiltaista vastaavaa katastrofia, liikenteestä vastaavan MTA:n puheenjohtaja Joseph Lhota kertoi.

Koska metro on newyorkilaisille äärimmäisen tärkeä kulkuneuvo, esimerkiksi tänään avautuvilla lentokentillä toimivat yhtiöt ovat huolestuneet henkilöstön selviämisestä työpaikalle asti. Sama pulma on myös toimistoissa, liikkeissä ja muualla elinkeinoelämässä.

Talouslehti Forbes huomauttaa, että monilla työpaikoilla, esimerkiksi Starbucks-kahviloissa, palkkaa maksetaan vain toteutuneista työtunneista. Kun töihin ei pääse, kukkarossa näkyy välittömästi lovi.

Jopa Springsteen antoi periksi

New Yorkissa nauhoitetaan läjäpäin televisio-ohjelmia, joihin ei alkuviikosta ole esimerkiksi päässyt ollenkaan studioyleisöä. Konsertteja - muun muassa Bruce Springsteenin keikka pohjoisempana Rochesterissa - sekä teatterinäytöksiä on jouduttu perumaan. Manhattanin tavanomaisesta sykkeestä ovat puuttuneet muun muassa Leijonakuningas-musikaali, Kova laki -draamasarjan kuvaukset, yli sadan elokuvateatterin näytökset ja parin elokuvan purkitukset.

Metron kohdalla ei riitä, että tulvavesi pumpataan pois. NBC:n haastattelema yliopistotutkija Radley Horton epäilee, että Sandyn tuoma syövyttävä suolavesi olisi tärvellyt metrojärjestelmän sähkölaitteita. Niitä on hänen mukaansa vaihdettava uusiin.

Maanpäällisessä tieverkostossa kaupungin monet sillat ja valtaväylät näyttäisivät olevan Sandy-myrskyn jäljiltä kunnossa. Bussiliikenne pystytään siksi hoitamaan lähes normaalisti.

Lähteet: AP

Lue seuraavaksi