Tutkija: Islannin ilmavalvonnassa ei kyse mistään Nato-tehtävästä

Käytännössä kyse on melko vaatimattomasta kolmen viikon jaksosta vuonna 2014, Ulkopoliittisen instituutin tutkija Charly Salonius-Pasternak sanoo.

Kotimaa

Pääministeri Jyrki Katainen (kok) kertoi eilen tiistaina, että Suomi osallistuu Islannin ilmatilan valvontaan. Ulkopoliittisen instituutin tutkija Charly Salonius-Pasternak korostaa, että asiassa ei ole kysymys mistään Nato-tehtävästä.

- Monet reaktiot ovat perustuneet sellaiseen käsitykseen, että tämän olisi tarkoitus lähentää Suomea Natoon. Hallituksella ei kuitenkaan ole mitään aikeita tai tarvetta muuttaa suhtautumistamme Natoon, Salonius-Pasternak sanoi keskiviikkona Yle Radio Suomen Ajantasassa.

Hänen mukaansa operaatio ei muuta minkään Pohjoismaan suhdetta sotilaalliseen liittoutumiseen.

- Tämä on osa sitä pohjoismaista yhteistyötä, joka on viime vuosina hyvin kehittynyt myös puolustuksen alalla.

Selvittelyjä ilmavalvontaan osallistumisesta jatketaan, ja lopullisen päätöksen asiasta tekee eduskunta.

- Monet kansanedustajat voivat ottaa tällaiseen kantaa vasta, kun tietävät mistä on kysymys ja mistä ei.

- Kyse on käytännössä aika vaatimattomasta kolmen viikon jaksosta vuonna 2014. Ei ole todellakaan mistään Nato-tehtävästä tai jatkuvasta ilmatilavalvonnasta, vaan harjoittelusta ja mahdollisuudesta kenties osallistua tunnistuslentoihin, jos sellainen harvinaisuus jaksoon sattuisi.

Salonius-Pasternakin mielestä Suomi voisi osallistua sekä ilmavalvontaan että tunnistuslentoihin.

- Tunnistuslento tarkoittaa sitä, että kansainvälisessä ilmatilassa lentävää lentoa käydään katsomassa ja rekisteröimässä se. Tällaisia tapauksia Islannin kaukovyöhykkeellä on vähän päälle yksi vuodessa, se on siis varsin rauhallista ilmatilaa.

- Aseistautumisessa voimme tehdä samanlaisen ratkaisun kuin Ruotsi. Kyse on myös siitä, miten Naton puolelta asia nähdään, Salonius-Pasternak sanoi Ajantasassa.