Kuntaliitoksen esiselvitys on "haistelumatka"

Ruokolahden kunnanjohtaja Antti Pätilä luonnehtii kuntaliitoksen esiselvitystä haistelumatkaksi. Selvityksessä pyritään selvittämään millaiset lähtökohdat kulloisellakin alueella on tiivistyvään kuntayhteistyöhön tai liitoksiin. Suomen hallitus on ehdottanut kunnille esiselvitysten teettämistä. Valtiolta saa myös rahallista tukea sen teettämiseen.

Kuntavaalit 2012
Grafiikka Mikkelin, Ristiinan ja Suomenniemen kuntaliitoksesta.
Yle

Ruokolahden kunnanjohtaja Antti Pätilä luonnehtii kuntaliitoksen esiselvitystä haistelumatkaksi. Selvityksessä pyritään selvittämään millaiset lähtökohdat kulloisellakin alueella on tiivistyvään kuntayhteistyöhön tai liitoksiin.

- Selvityksen tehtävänä on haistella, millainen tahtotila seutukunnalla on. Alueen vahvuuksia ja mahdollisia ongelmia selvitetään myös.

Ruokolahden kunnanhallitus päättää torstaina tekeekö kunta esiselvityksen kuntaliitoksista. Tekijäksi valittaisiin seutukunnan hyvin tunteva taho.

- Valmistautuminen tulevaan ei ole missään nimessä pahasta. Kuntaliitoksen esiselvityksen jälkeen meillä olisi joka tapauksessa perustelut ratkaisuille, sanoo kunnanjohtaja Pätilä.

Valtiolta tukea selvityksiin

Suomen hallitus on ehdottanut kunnille esiselvitysten teettämistä. Valtiolta saa myös rahallista tukea sen teettämiseen.

- Me täällä Ruokolahdella haluaisimme tarttua tähän ns. ilmaiseen rahaan, jonka saamme valtiolta jos tähän lähdemme. Tukea haemme noin 30 000 euroa.

Ruokolahti tarvitsee esiselvityksen tekemiseen muitakin kuntia mukaan. Ruokolahden kunnanjohtaja sanoo, että seutukunnan kaupungin Imatran on oltava mukana, tämän lisäksi mukaan voisi Pätilän mukaan tulla myös Rautjärvi ja Parikkala.

- Esiselvityksessä selviäisi, että kuka haluaa mukaan liitoksiin tai tiivistyvään yhteistyöhön. Esiselvityksen jälkeen ei lähdetä väkisin viemään asioita eteenpäin, kertoo Ruokolahden kunnanjohtaja Antti Pätilä.

Kunnat vähenevät vuodenvaihteessa

Kuntaliiton mukaan vuoden 2013 alusta toteutuvat seuraavat kuntaliitokset:

  • Alavus - Töysä
  • Kitee - Kesälahti
  • Kuopio - Nilsiä
  • Lohja - Karjalohja - Nummi-Pusula
  • Mikkeli - Ristiina - Suomenniemi
  • Oulu - Haukipudas - Kiiminki - Oulunsalo - Yli-Ii
  • Raahe - Vihanti
  • Sastamala - Kiikoinen
  • Savonlinna - Kerimäki - Punkaharju
  • Vaasa - Vähäkyrö