1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. liikenne

Moottoritie rakentuu pikkuhiljaa Etelä-Kymenlaaksossa

Kiertotiejärjestelyt ovat hidastaneet ajonopeuksia Pyhtäällä, jossa autoilijat ovat päässeet testaamaan uutta moottoritietä parin kilometrin matkalla. Ensi talven aikana rakennustyöt ovat kiivaimmillaan.

liikenne
Havainnekuva mahdollisesta valotaiteesta E18-moottoritiellä.
Havainnekuva mahdollisesta valotaiteesta E18-moottoritiellä.Frei Zimmer Oy

Uuden E18-moottoritien rakennustyöt ovat edenneet aikataulussa Kotkan ja Koskenkylän välillä. YIT Rakennuksen ja Destian Työyhteenliittymä Pulteri on rakentanut moottoritietä vuoden ajan.

Syksyn aikana Pyhtäälle on tullut kiertoteitä, joissa nopeusrajoitus on laskettu 50 kilometriin tunnissa. Kiertotiestä parin kilometrin pätkä on uutta tieosuutta, joten autoilijat ovat päässeet jo testaamaan uutta moottoritietä.

Isoja muutoksia tiejärjestelyihin ei ole enää tiedossa täksi vuodeksi.

- Yksi kiertotie on tulossa Loviisanjoen sillan kohdalle viikolla 47, kertoo tuotantojohtaja Matti Välikangas.

Kotkassa Prisman lähellä sijaitseva bussipysäkki on siirretty Helsinkiin päin menevältä rampilta Mussalontien varteen.

Suurin osa ajotien varren lähellä sijaitsevista räjäytystöistä on saatu tehtyä. Ahvenkoskella sijaitsevan puolen kilometrin pituisen Markkinamäen tunnelin louhinnat jatkuvat tammi-helmikuulle asti.

Louhittu maa-aines päätyy tierakenteisiin

Matti Välikangas kertoo, että kaikkea louhintatöissä syntyvää maa-ainesta käytetään tien rakennusaineina, eikä maamassoja tarvitse tuoda muualta.

- Kaikki hyödyntämiskelpoinen maamassa käytetään tierakenteisiin joko pengermaana, louheena tai murskataan rakennekerroksiin, Välikangas sanoo.

Louhintatöissä syntyy savea ja liejua valtavat määrät. Savea ja liejua kerätään läjitysmonttuihin, joiden reunoille ajetaan moreenia ja louhetta, jotta liejut pysyvät läjitysalueella.

Ensi talvena rakennustyöt ovat kiivaimmillaan. Pakkaset eivät kuitenkaan haittaa tienrakennusta.

- Olemme huomioineet talven tulon esimerkiksi sillanrakennustöissä. Jos ei tule moneksi kuukaudeksi aivan hirvittävät pakkaset, niin ongelmia ei pitäisi tulla, Matti Välikangas sanoo.

Lue seuraavaksi