Karaoken MM-kilpailuja ei voiteta huumorilla

Karaoken maailmanmestaruuskilpailuihin kokoontuu amatöörilaulajia jopa 30 maasta. Kilpailut järjestetään marraskuun lopulla Lappeenrannassa. Kilpailun ovat keksineet suomalaiset, mutta mittelöitä on järjestetty kymmenen vuoden aikana useassa maassa.

viihde
Karaoken maailmanmestari 2010 Sam Moudden
Yle

Karaoken maailmanmestaruuskilpailut käydään kuukauden kuluttua Lappeenrannassa Holiday Club Saimaa -kylpylähotellissa.

Kymmenettä kertaa järjestettäviin kilpailuihin saapuu laulajia jopa 30 maasta. Suomea kilpailussa edustaa neljä laulajaa, jotka valittiin karsinoissa 3 000 ihmisen joukosta.

Ei vielä levytyssopimusta

Karaoken MM-kilpailuissa on omat sarjansa miehille ja naisille. Osaanottajilta vaaditaan laulutaitoa, mutta ammattilaiset eivät saa osallistua kilpailuun. Levytyssopimusta ei saa olla, eikä itseään saa elättää musiikilla.

- Ei kuitenkaan riitä, että laulaa kuin enkeli. Pitää olla myös viihdyttävä, olla lavakarismaa, pitää osata tulkita kappale ja eläytyä kappaleeseen, luettelee MM-kilpailujen Suomen karsinnoista vastannut Anitta Kuutti-Hujanen.

Heinolasta vuonna 2003 lähtenyt kilpailu on järjestetty aiempina vuosina muun muassa Irlannissa ja Thaimaassa. Idea syntyi saunan lauteilla.

- Olimme järjestäneet jo Suomen karaokemestarikilpailut. Keksimme, että olisi kiva järjestää myös MM-kilpailut. Sitten vain äkkiä nettiin katsomaan, onko kukaan järjestänyt niitä vielä. Ei ollut, Kuutti-Hujanen muistelee

Kilpailu otetaan vakavasti

Nyt ihmiset jo tietävät, että mistä karaoken MM-kilpailuissa on kyse.

- Alussa jokainen sanoi, että hei minä voisin tulla vetämään sinne biisin. Nyt tiedetään, että tämä on vaativa kilpailu. Täällä lauletaan muutakin kuin Säkkijärven-polkkaa tai Aikuista naista, Kuutti-Hujanen sanoo.

Karaoken MM-kilpailut käydään 29.11.–1.12. Holiday Club Saimaassa.