Venäjän verkossa: Raskaita pettymyksiä

Mitä Venäjään ja venäläisiin tulee, me suomalaiset olemme itsepetoksen maailmanmestareita. Me emme suostu ymmärtämään, kuinka harkiten ja määrätietoisesti viholliskuvaa rakennetaan. Emme myöskään tajua, ettei valtiollisen median tehtävänä ole totuuden etsiminen vaan valtaapitävien aseman vahvistaminen.

Venäjän verkossa
Grafiikka.
Sergei Chirkov / EPA / YLE Uutisgrafiikka

Tiedotussodassa otettiin Venäjällä viime kuussa käyttöön uusi ase, presidentin hallintoon perustettu sosiaalisten projektien direktoraatti. Sen tehtävänä on Venäjän kansallisen ylpeyden palauttaminen ja isänmaallisen kasvatuksen vahvistaminen.

Tavoitteena on täyttää venäläisellä äärinationalismilla se tyhjiö, jonka kommunismin romahtaminen jätti jälkeensä sekä elvyttää patriotismi, jonka lähes ainoana selkärankana Venäjällä on Neuvostoliiton rooli toisessa maailmansodassa. Tämä on todellinen syy siihen, miksi Stalinin rikosten tuomitseminen on Venäjällä nykyoloissa mahdotonta.

Moskovan Carnegie Centerin tutkijan Nikolai Petrovin mukaan tämä Putinin linja merkitsee kuitenkin sitä, että uudistuminen ja modernisaatio käyvät mahdottomiksi. Tämä merkitsee sitä, että kaikki ne jotka suomalaisten tavoin haluavat uskoa, että Venäjän tie oikeusvaltioksi, kansanvallaksi ja nykyaikaiseksi teollisuusmaaksi on pitkä, ovat oikeassa vain teoriassa. Käytännössä Venäjä ei ole matkalla siihen suuntaan.

Opettavainen välirikko

Venäjän kehityksen suuntaa koskevan pettymyksen rinnalla on viime viikkoina koettu myös joitain henkilökohtaisia pettymyksiä. Niistä opettavaisin sisältyy Laura Saarikosken Helsingin Sanomissa 24.10. julkaisemaan kertomukseen venäläisestä kollegasta ja ystävästä Nadežda Jermolajevasta. Rouva Jermolajeva jäi kiinni siitä, että hän julkaisi Suomea koskevan väitteen, jonka hän itse satavarmasti tiesi valheeksi. Tämä pahoitti Laura Saarikosken mielen.

Suomalaisen venäläiselle kollegalle osoittaman ystävyyden vilpittömyyttä ei voi asettaa kyseenalaiseksi. Mutta hänen Venäjän tuntemuksensa kyllä. Monet rouva Jermolajevan tuntevat suomalaiset nimittäin aistivat hänestä jo kaukaa, että hän oli käynyt muutakin koulua kuin Tampereen yliopistoa. Sellaista koulua, jossa opetetaan, miten hankitaan toisen luottamus, miten sitä käytetään hyväksi ja milloin se rikotaan.

Rouva Jermolajevan kirjoittama vastine, joka julkaistiin Rossijskaja Gazetassa kaksi päivää myöhemmin, on laadittu täsmälleen tuon koulun opetusten mukaisesti. Laura Saarikoski itse uskoi arvostelevansa entisen ystävänsä ala-arvoista journalismia, mutta tuli luultavasti paljastaneeksi ihan toisenlaisen työntekijän.

Suomalaisia lohduteltiin

Valitettavasti meille muillekin on pettymyksiä luvassa. Suomessa on tehty suuri numero siitä, että Venäjän lapsiasiamies Pavel Astahov, piti Moskovassa tiedotustilaisuuden, jossa hän teki pesäeroa erittäin epäluotettavaksi osoittautuneeseen suomalaiseen tietolähteeseen.

Tilaisuus oli kuitenkin järjestetty vain ulkomaalaisia toimittajia varten eikä Astahovin äkillisestä "kääntymyksestä" näkynyt mitään mainintaa yhdessäkään silmiini sattuneessa venäläisessä mediassa - joka muuten ei koskaan ole kirjoittanut mitään Astahovin KGB-taustasta tai esimerkiksi hänen suomalaisen tietolähteensä omista huoltajuussotkuista.

On totta, että asialliset ammattitoimittajat - ja toki heitäkin Venäjällä on - käyttivät jossain määrin hyväkseen niitä tietoja, joita Moskovan suurlähettiläämme Hannu Himanen ja peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson esittivät omissa tiedotustilaisuuksissaan. Mutta niihin osallistui vain muutama venäläistoimittaja ja hekin olivat yleensä niitä, jotka jo aiemmin olivat kunnostautuneet totuuteen pyrkivinä ja tasapainoisina journalisteina.

Tämä aivan liian myöhään tullut tiedotuksellinen vastaisku oli joka tapauksessa tarpeen ja paikallaan, lisäsi oikeaa tietoa Suomesta ja vaatii jatkoa.

Mutta tässäkään ei pidä olla sinisilmäinen. Venäjällä lehtiä on paljon ja niiden levikit ovat pienet. Kansan syvien rivien mielikuvat syntyvät, kuolevat ja uusiutuvat sen mukaan, mitä valtion suorassa valvonnassa olevat tv-kanavat kertovat. Viimeisen kahden viikon aikana mikään ei muuttunut niiden kielteisessä tavassa käsitellä Suomea.

Igor Maltsevin tapaus

Jotta en käyttäisi lukijoiden kallista aikaa pelkkään synkistelyyn, poimin Venäjän mediasta helmen, joka osoittaa, että vastavirtaan kulkijoita ja omilla aivoillaan ajattelevia löytyy yhä.

Jälleen kerran asialla on vanha tuttu Izvestija. Kirjailija ja toimittaja Igor Maltsev ihmetteli 25.10., miten propagandistinen ote venäläisellä lehdistöllä on ollut suomalais-venäläisistä lapsiasioista kerrottaessa. Hän pilkkaa mediaa yhden ainoan lähteen kritiikittömästä käyttämisestä.

Lähteestä itsestään hän sanoo näin:

- En tiedä, kuka tämä ihmisoikeuspuolustaja on, hän esittäytyy yleensä eri tavoin tilanteesta riippuen: milloin hän on asianajaja, milloin Helsingin yliopiston dosentti, milloin Etelä-Ossetian vaalien kansainvälinen vaalitarkkailija, milloin sosiologi.

Maltsev muistuttaa, että Ylen haastattelussa tämä henkilö rehvasteli sillä, kuinka hän Venäjän mediassa voi sanoa, että Suomessa lapsia pannaan keskitysleirille, koska venäläiset mediat ovat liioitteluun taipuvaisia.

- Jos näin outo henkilö on Venäjän ja venäläisten ystävä, ei mitään vihollisia enää tarvitakaan, Maltsev päättää kirjoituksensa.