1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Kisa Kainuun sähköverkosta on alkanut

Savon Voima selvittää Suomesta vetäytyvän E.ONin Kainuussa omistaman sähköverkon ostamista.Savolaista voimayhtiötä kiinnostaa E.ONin verkko muun muassa synergiaetujen vuoksi, koska Savon Voiman sähköverkko ulottuu Ylä-Savossa Kainuun rajalle. Tällä hetkellä Sotkamo ja Kajaani omistavat lähes puolet E.ON Kainuun sähköverkosta.

Kotimaan uutiset
Sähkölinja ylittää Kymijoen Kouvolassa Pessankoskella
Yle

Kainuun sähköverkkoa omistavat Kajaani ja Sotkamo eivät yllättyneet energiayhtiö Savon Voiman kiinnostuksesta ostaa E.ON Sverigen osuus E.ON Kainuun sähköverkosta. Kunnat odottavat toistaiseksi rauhassa tilanteen etenemistä. Odotettavissa on myös muiden energiayhtiöiden kiinnostuksen ilmaisuja.

- Tämähän menee sillä lailla, että jos joku on kiinnostunut jostakin osiosta, niin silloin käydään heidän ja muiden omistajien kanssa neuvotteluja asian etenemisestä. Tässä vaiheessa asiaa on vaikea kommentoida, sanoo Kajaanin kaupunginjohtaja Jari Tolonen.

Yhteydenottoja odotetaan

Sotkamon kunnanjohtaja Petri Kauppinen odottaa yhteydenottoja myös muualta.

oletan tämän herättävän mielenkiintoa varsin laajasti

Petri Kauppinen

- Sen verran isosta ja vakaasta liiketoiminnasta on kysymys, että oletan tämän herättävän mielenkiintoa varsin laajasti, muotoilee Kauppinen.

Tällä hetkellä Sotkamo ja Kajaani omistavat lähes puolet E.ON Kainuun sähköverkosta. Enemmistöosuuden saavuttamiseksi kuntien olisi nostettava omistusosuuttaan. Tolonen ei lähde ennakoimaan kuntien innostusta omistusosuuden kasvattamiseen.

- Linjauksia ryhdytään tekemään vasta neuvottelujen jälkeen ja neuvotteluja ei ole vielä käyty.

Synergiaedut kiinnostavat

Savon Voiman toimitusjohtaja Timo Pylvänen sanoo, että E.ONin verkko olisi voimayhtiölle kiinnostava kohde muun muassa synergiaetujen vuoksi. Verkot sijaitsevat vierekkäin, Savon Voiman verkko ulottuu Ylä-Savossa Kainuun rajalle.

Pylvänen huomauttaa kuitenkin, että kilpailijan sähköverkon hankkiminen on monimutkainen asia. Sen ostaminen vaatisi sähköyhtiön omistajien eli kuntien hyväksynnän sekä tarjouskilpailun voittamisen.

pitää ensiksi tutkia, onko verkon ostaminen ylipäänsä järkevää ja minkä verran se maksaisi

Timo Pylvänen

- Siellä on muun muassa kuntien omistusta ja monimutkaisia vuokrajärjestelyitä. Meidän pitää ensiksi tutkia, onko verkon ostaminen ylipäänsä järkevää ja minkä verran se maksaisi, Pylvänen sanoo.

Energiayhtiö E.ON Sverige ilmoitti viime viikolla luopuvansa kaikista Suomen toiminnoistaan, myös E.ONin toiminnoista Kainuussa. Yhtiön mukaan irrottautumiseen on varattu hieman yli vuosi aikaa.

Lue seuraavaksi