Vesitornissa ei ollut akuuttia korjaustarvetta

Kangasvuoren vesitornille oli tehty riskikuntokartoitus viime keväänä ja sen tulokset saatiin lokakuun lopussa. Tulosten perusteella vesitornin katto vaati korjausta ja betonirunkoa olisi syytä tutkia tarkemmin. Akuutteja korjaustarpeita ei kuitenkaan ilmennyt.

Kotimaa
Vesijohtaja Markku Hantusen mukaan Kangasvuoren vesitornilla ei ollut akuuttia korjaustarvetta.
Jyväskylän Energian vesijohtaja Markku Hantunen kertoo Yle Uutisille, että romahtaneessa Kangasvuoren vesitornissa ei ilmennyt akuutteja korjaustarpeita ennen tuhoa.

Jyväskylän Energian vesijohtaja Markku Hantunen kertoo Yle Uutisille, että vesitorneja pyritään tarkastamaan säännöllisesti. Vesitornin kuntoa arvioitiin myös silmämääräisesti alueella käyntien yhteydessä.

- Kangasvuoren vesitorni huuhdeltiin viikko sitten, ja silloin ei ilmennyt korjaustarpeita. Ainahan tuommoisessa betonirakenteessa jotain halkeamia on, mutta ei mitään, mikä selittäisi tapahtuneen, Hantunen kertoo.

Tornille oli suunnitteilla tarkemman rakenneanalyysin tilaaminen lähiaikoina.

Kangasvuoren vesitorni on Jyväskylän vanhimpia, se on rakennettu 40 vuotta sitten.Kangasvuoren vesitorni valmistui vuonna -75. Aivan samanlaisia lienee Suomessa tämän jälkeen enää kolme. Vastaavan tyyppisiä ja -ikäisiä löytyy kuitenkin vielä kymmeniä.

- Vesisäiliön romahtamisen syitä ryhdytään nyt selvittämään asiantuntijoiden voimin, Hantunen sanoo.

Viranomaiset sen enempää kuin betonirakentamisen asiantuntijatkaan eivät vielä tänään halunneet ottaa kantaa, minkälaisiin toimenpiteisiin Suomen muiden samanikäisten säiliöiden osalta nyt ryhdytään. Betonielementtitornin pitäisi kuitenkin kestää 80 vuotta.

Jos osoittautuu, että romahdus olisi saattanut johtaa suuronnettomuuteen, niin silloin asiaa alkaa tutkimaan onnettomuustutkintakeskus, kertoo ympäristöministeriön ympäristöjohtaja Helena Säteri.

- Suomessahan on onnettomuustutkintakeskus, niin jos osoittautuu, että tässä tilanteessa oli suuronnettomuuden vaaratilanne niin hehän ryhtyvät sitä tutkimaan ja sitten me jäädään odottamaan sitä tutkimusta, jolloin saamme tietoa siitä, mikä oli syynä tähän romahdukseen.