Kari Hakala jättää Kemin kaupunginteatterin

Kemin kaupunginteatterin johtaja Kari Hakala jättää pestinsä. Elokuussa teatterinjohtajana aloittanut Hakala on sairauslomalla marraskuun loppuun, jolloin hänen koeaikansa Kemissä päättyy. Hän on ilmoittanut, ettei jatka koeajan jälkeen.

Kotimaa
Kemin kaupunginteatterin sisäänkäynti.
Yle / Antti Heikinmatti

Kemin kaupunginteatterin johtaja Kari Hakala jättää pestinsä koeajan päätyttyä. Elokuussa teatterinjohtajana aloittanut Hakala on ilmoittanut, että hän ei jatka työssään Kemin teatterissa marraskuun lopun jälkeen.

- Hän on ilmoittanut minulle, että ei jatka teatterin johtajana koeajan päättymisen jälkeen eli joulukuun alusta. Kun kyseessä on koeaika, ei perusteluja tietystikään kummaltakaan puolelta tarvita, eli Hakala voi päättää jättää tehtävänsä kertomatta siihen tarkempaa syytä, Kemin kulttuuriosaston päällikkö Eero Saija toteaa.

Teatterin henkilöstössä syksy on ollut monelle huolentäyteistä aikaa. Kevään ohjelmisto on vielä lyömättä lukkoon, eikä esimerkiksi ensi-iltojen järjestystä tai päivämääriä ole päätetty.

- Henkilöstön keskuudessa on ollut epäluottamusta uutta johtajaa kohtaan näistä syistä. Hän on ollut estyneenä työskentelemään tehtävässään ja meille on kerrottu, että tilanne jatkuu marraskuun loppuun asti, kertoo näyttelijöiden luottamusmies Jukka Lempinen.

Uusi johtaja hakuun pikimmiten

Saijan mukaan työilmapiiri teatterissa on kuitenkin hyvä ja keskustelut, joita teatterinjohtajan asemasta ja tilanteesta on käyty, ovat olleet rakentavia. Hänen mukaansa teatterinjohtajan tehtävä tulee hakuun pikimmiten ja siihen asti johtajan tehtävät sijaistetaan talon sisältä.

- Ohjelmistopolitiikan osalta taiteellinen jaosto ottaa tässä tärkeää roolia. Päätöksenteon hoitaa sitten vs. teatterinjohtaja, joka nimetään henkilökunnan keskuudesta, Saija sanoo.

Tulevan kevään ohjelmistoon teatterinjohtajan vaihtuminen vaikuttaa Saijan mukaan vähän.

- Voi olla, että yksi ensi-ilta voi jäädä pois siitä, mitä on suunniteltu, mutta muuten tämä tuskin vaikuttaa. Tulevan teatterinjohtajan työn alkamiseen tämä ei vaikuta ollenkaan.

Hakala valittiin Kemin teatterin johtoon yksimielisesti keväällä, sen jälkeen kun edellinen teatterinjohtaja Juha Vuorinen oli valittu Rovaniemen teatterin johtoon.

Yle Perämeri on yrittänyt tavoittaa Kari Hakalaa kommentoimaan asiaa, mutta häntä ei ole tavoitettu.