1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Ympäristöministeri: Vastuu Talvivaaran valvonnasta ELY-keskuksella

Ympäristöministeri Ville Niinistö (vihr.) painottaa, että vastuu kaivosten valvonnasta on alueellisella viranomaisella eli tässä tapauksessa Kainuun ELY-keskuksella. Kaivosten vaatimuksia on tiukennettu, eivätkä Talvivaarassa aikanaan tehdyt valinnat olisi nykysäädöksillä enää mahdollisia.

Kotimaan uutiset
Ville Niinistö

Ympäristöministerin mielestä Kainuun ELY-keskuksella on tarvittavat resurssit toteuttaa lakisääteisiä valvontatehtäviään.

- Valvojilla on kaikki edellytykset puuttua kaivosten toimintaan. On selvää, että tällaisia ongelmia pitää ennaltaehkäistä, ja siihen me olemme ympäristöministeriössä pyrkineet viime aikoina panostamaan, sanoi ympäristöministeri Ville Niinistö Yle Uutisten haastattelussa.

Ympäristöministeriössä on Niinistön mukaan viime vuoden aikana parannettu kaivosten valvonnan edellytyksiä, ohjeistusta ja lainsäädäntöä.

- Olemme tehneet parhaamme, että ympäristölainsäädäntö, ympäristövaikutusten arviointi ja ympäristölupaprosessi olisivat sellaisia, että yksikään toimija ei aiheuttaisi ympäristölle merkittävää haittaa. Toki hankkeissa, joissa on aikaisempia ongelmia, on ongelmien korjaamisessa nyt oltava tarkkana.

Ympäristöministeriö antaa lähiaikoina ELY-keskuksille lisäohjeet, joilla pyritään madaltamaan kynnystä puuttua kaivosten ongelmiin esimerkiksi uhkasakoilla.

Lue seuraavaksi