1. yle.fi
  2. Uutiset

Maakotka kalasumpussa ja muita siivekkäitä

Harva meistä on kyyditellyt joutsenia, haukkoja ja pöllöjä autollaan ja katsonut niitä silmästä silmään. Pirkko Hakala toimii loukkaantuneiden lintujen vapaaehtoisena taksina. Hän myös auttaa lintujen kiinniotossa. Monta siivekästä on naisen käsien kautta päässyt hoitoon ja myöhemmin vapautettu takaisin luontoon.

luonto
Pirkko Hakala
Pirkko HakalaSari Ursin / Yle

Mikkeliläinen Pirkko Hakala on lintuharrastaja, joka auttaa eteläsavolaisia eläinsuojelu- ja lintuyhdistyksiä toimittamalla vahingoittuneet linnut Heinolan lintutarhalle. Pirkko on ollut vapaaehtoisena "lintukuskina" vuodesta 2007 ja on niitä siivekkäitä autettavia riittänytkin.

- Ensimmäinen pelastettava oli siipivammainen varpushaukka. Otin sen talteen ja kysyin löytöeläintalolta, mitä sille pitäisi tehdä. Sieltä vastattiin, että he eivät pysty sitä oitis Heinolan lintutarhalle viemään. Minä vastasin, että voin sen sinne viedä ja vein. Myöhemmin ilmoitin löytöeläintalolle, että jos vastaavia tapauksia tulee, minä voin toimia kuskina, sanoo Hakala.

- Vastaavia tapauksia onkin tullut sittemmin lähemmäs sata. Heinolaan olen vienyt vähintään 64 lintua. Kaikki linnut eivät valitettavasti toivu ja osa joudutaan lopettamaan tai ne kuolevat.

Apua kaikenkokoisille siivekkäille

Pirkko Hakalan pelastus-repertuaariin kuuluvat kaikenkokoiset linnut peiponpoikasesta maakotkaan. Isommissa on haastetta enemmän.

- Joutsenen pelastaminen on haasteellista hommaa. Ensin pitää selvittää, mikä on tilanne ja missä lintu on. Jos lintu on jossakin liikenteen lähellä, silloin pitää ilmoittaa poliisille ja jos on tarvetta, he tulevat ohjaamaan liikennettä, kertoo Pirkko Hakala.

- Minulla on auton penkillä huopa, jota käytän kiinniottamiseen, jos lintu on maalla. Vedessä olevaa lintua ei pysty ottamaan kiinni. Esimerkiksi Vehmaskylässä juoksin pitkin metsää joutsenen perässä ja keräsin sen mutaisesta ojanpohjasta talteen. Joutsen on voimakas lintu, mutta yleensä kiinniotettavat ovat hieman huonompikuntoisia. Kannoin joutsenen kainalossa autolle ja sitten laitoin sen laatikkoon ja kuljetin Heinolan lintutarhalle.

Pirkko Halakan pienin pelastettava on ollut peiponpoikanen, joka löytyi lasten hiekkalaatikolta.

- Sillä oli vähän untuvia päälaella ja siivissä näkyi aavistuksen verran sulkien alkuja. Päätettiin, että siitä peippo tulee ja niin tuli. Se vapautettiin myöhemmin Heinolassa.

Kalasumppu täynnä tummanruskeita höyheniä

Yksi Pirkko Hakalan mieleenpainuvimmista kokemuksista on ollut maakotka kalasumpussa. Lintu oli löytynyt hangelta makaamasta ja löytäjällä ei ollut mitään muuta, mihin olisi linnun laittanut. Hän oli tunkenut maakotkan kalasumppuun ja vienyt sen Mäntyharjun eläinlääkärille. Sieltä soitettiin Heinolaan ja Heinolasta Hakalalle ja kysyttiin,voisiko hän käydä hakemassa linnun Heinolaan.

- Menin siskon kanssa hakemaan lintua ja eläinlääkärin eteisaulassa keskellä lattiaa oli kalasumppu, joka oli täynnä tummanruskeita höyheniä, muistelee Hakala.

- Ensimmäinen reaktio oli, että ollaan tultu liian myöhään, mutta onneksi näin ei ollut. Kotka oli syönyt jotain luvatonta, jotain myrkkyä, joka oli vaikuttanut sen keskushermostoon.

- Kun se otettiin ulos sumpusta, se ei pysynyt pystyssä, vaan kellahti selälleen siivet levällään jalat kattoa kohti. Heinolasta soitettiin Korkeasaareen ja sieltä neuvottiin, miten lintua tulee hoitaa. Paikallinen eläinlääkäri Heinolassa hoiti kotkan kuntoon ja se vapautettiin myöhemmin luontoon, iloitsee Hakala.

Kurki veroviraston ovella

Kerran Pirkko Hakalalle ilmoitettiin Mikkelin Porrassalmenkadulla liikenteen seassa seikkailevasta kurjesta. Vaiheikkaan kaupunkiseikkailun jälkeen kurki oli saatu lopulta kiinni verotoimiston takaovelta.

- Kun menin paikan päälle, siellä oli poliisi, kurki verkossa sininen pyyhe päällä ja palomies maassa polvillaan kurkea kiinni pitämässä. Minulla oli laatikko valmiina auton takapenkillä ja sinne se kurki laitettiin. Niin sitä ajeltiin Heinolaan kurki takapenkillä. Kurki ei jostain syystä lentänyt ja on vieläkin Heinolan lintutarhalla, kertoo Hakala.

Viimeisin tapaus on tänä syksynä ollut hiirihaukka. Poliisit soittivat Pirkko Hakalalle petolinnusta, joka kyyhöttää Anttolan tien varressa.

- Siellä se nuokkui kannon nenässä tien varressa. Kävelin haukan luo ja nostin sen kainaloon. Se ei pannut yhtään vastaan, se oli vaan ihan silmät ummessa. Soitin Heinolaan, että ollaan tulossa ja koko ajan matkan varrella pelkäsin, että lintu menehtyy. Mutta sekin toipui ja se vapautettiin ja minulle lähetettiin siitä kuviakin.

- Ehkä teen tätä vapaaehtoistyötä hieman itsekkäästäkin syystä, koska siitä tulee itselle niin hyvä mieli. Ei tätä varmaan muuten jaksaisi tehdäkään. Olen aina ollut kiinnostunut linnuista ja niitä on kiva seurata, sanoo Hakala.

Vapaaehtoistyö näkyy myös Hakalan kotipakastimen sisällössä. Siellä on jatkuvasti ruokaa linnuille.

- Minulla on jauhettua broileria pakastimessa koko ajan, samoin broilerin suikaleita ihan vaan lintuja varten. Ruokaa annan ruiskun ja pinsettien avulla.

Linnut tarvitsevat apua ympäri vuoden

Yhteistyö paikallisten eläinlääkäreiden kanssa on Pirkko Hakalan mukaan toiminut hyvin.

- Lintuja on loukkaantuneena ympäri vuoden. Talvella on nälkiintyneitä lintuja, varsinkin pöllöjä. Jos on paljon lunta, pöllöt eivät pysty saalistamaan tarpeeksi. Kesällä on linnunpoikasia ja vähän myöhemmin

Loukkaantuntu joutsen metsätiellä
Tämä siipeään roikottanut joutsen tepasteli Mikkelin Tupalassa lokakuussa. Timo Ikonen / Yle

kesällä tulevat nuoremmat linnut, jotka törmäilevät lankoihin, taloihin ja autoihin. Syksyllä on haaksirikkoutuneita, jotka eivät vaan pääse muuttomatkalle mukaan. Kyllä niitä avuntarvitsijoita on ympäri vuoden, sanoo Hakala.

Pirkko Hakalan suosikkilintu on aina ollut kuukkeli, mutta niitä ei pahemmin eteläsavolaisissa metsissä ole.

-Myös pöllöt ovat sympaattisia, kun niillä on silmät eteenpäin. Varsinkin huuhkajan isot, lautasen kokoiset silmät ovat hyvin vaikuttavan näköiset.

Terävä nokka ja tuikea katse

Kerran viirupöllö kävi pelastajaansa kiinni. Se tarrasi ensin nokalla kiinni yhteen käsivarteen ja kynsillä toiseen.

- Silloin ajattelin, että nyt taisi käydä huonosti. Viirupöllöllä oli siipivamma, kun se oli törmännyt autoon. Halusin katsoa siiven alapintaa, että onko se miten paha ja lintu ei tykännyt siitä. Sitten vain odotin, että lintu kyllästyi ja päästi itse otteensa.

- Kerran auton takapenkillä oli kanahaukka, jonka poliisit olivat ottanet juosten kiinni. Lintu oli koiran kantokopassa. En halunnut peittää sitä, vaan ajattelin antaa ilman kiertää. Kanahaukka istui siis kopassa takapenkillä ja joka kerta, kun vilkaisin peruutuspeiliin, näin sen tuikean silmäparin ja terävän nokan. Ei auttanut muu, kun pysähtyä ja laittaa vähän peitettä kopan päälle. Oli sellainen tunne, että joku tarkkailee, naurahtaa Hakala.

Miten paljon tunteja ja ajokilometrejä lintujen takia on mittariin kertynyt, sitä ei Pirkko Hakala ole laskenut.

- Jos mietitään esimerkiksi valkoselkätikkaa, joka tuotiin minulle tänne itärajalta. Vein sen Heinolaan, jossa se oli kesän. Kävin hakemassa sen syksyllä ja ajoin sen Savonlinnaan, josta se käytiin hakemassa ja vapautettiin Kiteellä omalle reviirilleen. Johan tuosta Mikkeli-Heinola-Savonlinna-Mikkeli kertyi jo yli 400 kilometriä, tuumii Hakala.

Lue seuraavaksi