Perinnetumppu pelittää edelleen

Työntäisinkö käteni Uudenmaan lapaseen vai sopisiko ruotsinkielisen Pohjanmaan virkattu tumppu paremmin tassuun? Käsi- ja taideteollisuusjärjestö kokosi suomalaiset maakuntalapaset mallistoksi tämän päivän tumpuntekijöille

Kotimaa
Maakuntalapasia näyttelyssä Kankurissa
Kati Latva-Teikari / Yle

Kauniisti kuvioidusta villalapasista on myös koottu tarvikepaketteja ohjeineen.

- Monella on päässyt unohtumaan kirjoneulonnan niksit, toteaa taitokouluttaja Tuija Iso-Pahkala Käsi- ja taideteollisuuskeskus Kankurista Kokkolasta.

Jokaisella maakunnalla on oma nimikkorasansa, jonka malli kuvastaa esimerkiksi maakunnan luontoa tai historiaa. Keski-Pohjanmaan vaaleanharmaa lapanen on kuvioitu tummemmilla tähdillä.

- Meillä tähtitaivas heijastuu meren ja peltojen yllä. Ensimmäinen tähti minkä täällä lapsena opimme, on kirkkaimpana loistava Pohjantähti, selittää Iso-Pahkala mallin syntyhistoriaa. Myös savolaisilla on mallistossa oma tähtilapasensa.

Perinne säilyy tekemällä

Osa lapasista on saanut kuvioaiheensa raanuista tai vaikkapa villapaidan kuvioista. Etelä-Pohjanmaan tumppu yllättää. Jussipaitaruutujen sijasta vaaleapohjaisia lapasia koristaa aniliininpunaisten, vihreälehtisten kukkien herkkä rivistö.

- Malleja löytyy joka lähtöön. Haasteitakin on, sillä lapasissa on perinnealoituksia ja yksityiskohtia, joiden teko on päässyt unohtumaan. Koukkuvirkattu lapanenkin toki onnistuu, jos on joskus virkannut, sanoo Iso-Pahkala.

Maakuntalapasmallistolla halutaan myös pitää vanhoja taitoja yllä ja suomalaista käsityöperinnettä elävänä.

Vaan kuinkas lapanen neulottiin, kudottiin tai tikattiin...mitä verbiä nyt kukin puhekielessään käytetäänkään.

Luo neljälle kolmen numeron puikolle 64 silmukkaa. Kavenna rannekuvion jälkeen. Siitä se lähtee...