Sähköinen postinjakelu jakaa mielipiteet

Saaristossa on mahdollista tilata Itellan kautta paperisen lehden sijaan sähköinen lehti. Ulkosaaristossa posti kulkee hitaasti, mutta onko sähköinen jakelu tulevaisuutta?

tekniikka
Yle / Jarkko Heikkinen

Itellan käynnistämä sähköisen postinjakelun kokeilu Lounais-Suomen saaristossa jakaa asiakkaiden mielipiteet. Osa ottaa osaa kokeiluun, osa ei. Osa kokeilussa mukana olevista on tyytyväisiä, osa taas ei.

Kokeilun aikana muun muassa päivän lehti luetaan sähköisesti lukulaitteelta. Susanna Sjöman asuu ulkosaaristossa Utössä ja on ollut mukana kokeilussa muutaman viikon ajan.

- Ensivaikutelmat ovat ristiriitaiset. Toisaalta on hyvä, että saa luettua päivän lehden silloin kun se ilmestyy. Meillä oli käsitys, että jokainen aikuinen saa lukulaitteen, mutta tulikin vain yksi per talous. Nytkin mies on matkoilla ja lukulaite hänellä, joten olen itse ilman lehteä, Sjöman toteaa.

Sjömanin mielestä yksi lukulaite per talous on liian vähän.

Kokemuksia kartoitetaan

Vapaaehtoisessa kokeilussa on mukana noin sata taloutta Paraisten, Turun ja Kemiönsaaren alueilta. Kokeilu jatkuu vuoden ja Itella kerää kokemuksia kokeilussa mukana olevilta talouksilta ja yrityksiltä.

Itellan kehitysjohtajan Tommi Tikan mukaan kokeiluun liittyviä palautteita ei ole vielä paljon saatu, mutta niitä otetaan jo mielellään vastaan. Tikka pitää Sjömanin palautetta tervetulleena.

- Juuri tällaista käyttäjäkokemusta haluamme, jotta voimme kehittää palveluamme. Itsekin ryhdymme keräämään aktiivisesti palautetta kokeilun piirissä olevilta.

Noin kahden kuukauden kuluttua Itella suorittaa ensimmäisen suuremman tutkimuksen kokeilusta.

- Koulutuksia on vielä käynnissä kokeilun piirissä oleville. Houtskarissa koulutukset käynnistyvät ensi viikolla ja kokeilu alkaa 19. marraskuuta, Tikka sanoo.

Kokeiluun osallistujien määrä elää ja uusia halukkaita otetaan edelleen mukaan.

Ilmassa ristiriitaisia mielipiteitä

Susanna Sjömanin mukaan viisi perhettä Utöstä lähti mukaan kokeiluun. Saarelaisten mielipiteet jakautuvat kahtia.

- Kylällä asiasta puhuttiin. Osa oli sitä mieltä, että ei missään nimessä ota osaa. Pelkona on, että postinjakelu vähenee entisestään kokeilun myötä. Toiset taas olivat sitä mieltä, että totta kai ollaan mukana.

Utöhön posti kulkee talviaikaan kolme kertaa viikossa yhteysaluksen mukana. Viikonloppuisin lehti tulee niin myöhään, että sekin luetaan yleensä vasta seuraavana päivänä.

Susanna Sjömaniakin mietityttää se, miten postinjakelu saaristossa tulevaisuudessa kehittyy. Onko ainoana suuntana sähköinen postinjakelu.

- Tämä on tällaista totuttelua. Nyt luen lehden todella harvoin verrattuna paperiversioon.

Pelkona on se, että miten käy tulevaisuudessa. Sanooko Itella, että tämä sähköinen on se ainoa vaihtoehto. Muuten posti tulee kerran viikossa. Ei auta muuta kuin odottaa.

Mielipide jakelun sähköistymisestä on jakautunut alusta saakka, puolesta ja vastaan.

- Asiasta kiinnostuneet ovat olleet kokeilusta todella innostuneita. Kokeilua vieroksuneet pelkäävät sitä, että yhteysalusliikenne saaristoon vähenee, jos postinjakelu sähköistyy. Vaikka suoranaista kytkentää näiden asioiden välillä ei edes ole. Haluamme myös palautetta siitä, miksi sähköistä jakelua ei haluta kokeilla, Itellan kehitysjohtaja Tikka sanoo.