1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Tiibetiläisten protestointi voimistui kommunistisen puolueen kokouksen alla

Ainakin neljä henkilöä sytytti itsensä tuleen keskiviikkona. Ainakin kaksi heistä on kuollut vammoihinsa. Kiinan kommunistinen puolue on aloittanut viikon kestävän puoluekokouksen Pekingissä.

Ainakin neljä tiibetiläistä sytytti itsensä tuleen vastalauseena Kiinan hallinnolle, joka on juuri kokoontunut puoluekokoukseen Pekingiin. Free Tibet -ihmisoikeusjärjestön mukaan kolme teini-ikäistä munkkia sytytti itsensä tuleen keskiviikkona poliisilaitoksen edustalla Sichuanin maakunnassa. Myöhemmin 23-vuotias nainen teki polttoitsemurhan Qinghain maakunnassa.

Kolmesta munkista yksi kuoli tapahtumapaikalla. Kaksi muuta toimitettiin sairaalaan. Heidän tilastaan ei ole tietoa.

Myöhemmin Tiibetin maanpaossa toimiva hallitus ilmoitti, että yhteensä kuusi ihmistä on sytyttänyt itsensä tuleen kahden päivän aikana.

Free Tibet -järjestön tietoja ei ole voitu vielä vahvistaa viranomaisilta.