1. yle.fi
  2. Uutiset

Slo Motive aloittaa Oulusta

Oulun Musiikkijuhlat ja Jazz 20 ry tuottavat jatkossa yhteistyössä Jazzliiton kiertuekonsertteja Ouluun.  Ensimmäinen yhteistuotanto on keskiviikkona 14. marraskuuta, kun kiertueensa Oulusta aloittaa vuonna 2008 perustettu Slo Motive.

jazz
Slo Motive
Abdissa Assefa, Kari Ikonen ja Sanni Orasmaa. Slo Motive

Slo Motive on kolmen soittajan kokonaisuus, johon sekoittuu niin jazz, kauneuden kaipuu, energialaitos kuin ympäröivä luontokin. Materiaali koostuu laulaja Sanni Orasmaan teksteistä, pianisti Kari Ikosen ja Orasmaan sävellyksistä sekä hetkessä luoduista teemoista ja improvisaatioista, joihin perkussionisti Abdissa ”Mamba” Assefa luo rytmimaiseman.

Slo Motive -trio kutsuttiin kansainvälisen Jazzahead! -ammattilaistapahtuman showcase-yhtyeeksi Bremeniin huhtikuussa 2012.

Soittajia moneen malliin

Helsingin ja New Yorkin väliä matkusteleva Orasmaa on eräs Suomen tämän hetken kiinnostavimpia jazzartisteja. Vokalisti on tehnyt Suomessa muun muassa RinneRadion ja Mika Pohjolan kanssa tiivistä yhteistyötä; ulkomaisista nimistä mainittakoon Ron McClure ja Charlie Hunter.

Pianisti Ikonen on valmistunut Sibelius-Akatemiasta musiikinmaisteriksi. Hän soittaa Slo Motiven ja oman Karikko-yhtyeensä lisäksi myös Ahava ja Gnomus kokoonpanoissa. Sävellyksiä hän on kirjoittanut myös UMO:lle. Sävellystyön ja soittamisen ohella Ikonen toimii opettajana Sibelius-Akatemian jazzosastolla. Ikonen oli ehdolla tämän vuoden Teosto-palkinnon saajaksi.

Assefa on halutuimpia lyömäsoittajia suomalaisen kevyen musiikin alalla. Yli 20-vuotisen taiteilijauransa aikana hän soittanut useiden eri musiikkityylejä edustavien suomalaisartistien yhtyeissä sekä levyillä. Hänen ensimmäinen jazzkokoonpanonsa 1990-luvun loppupuolella oli RinneRadio. 2000-luvulla Assefa on työskennellyt tiiviisti esimerkiksi Kimmo Pohjosen, Samuli Kosmisen, Sami Pitkämön ja Tuomo Prättälän kanssa.

Lue seuraavaksi