Nenät päähän ja telkku auki

Hyväntekeväisyyskampanja Nenäpäivä huipentuu tänään perjantaina, kun TV2 esittää lähes viisituntisen Nenäpäivä-shown. Hyväntekeväisyyshulluttelun lisäksi Ylen kanavilta voi seurata marraskuussa myös köyhyyteen liittyviä dokumentteja.

Kotimaa
Nenäpäivää vietetään tänään, 9. marraskuuta 2012.
Yle

Tänään perjantaina vietetään jälleen Ylen Nenäpäivää. Kolme viikkoa kestänyt hyväntekeväisyys- ja hassuttelukampanja päättyy illalla näyttävään Nenäpäivä-showhun, jonka esittää Ylen TV2 alkaen klo 19.10.

Luvassa on jälleen kerran viihdettä, draamaa, musiikkia sekä tunteita lähes viiden tunnin ajan. Hassuttelutunnelmaan pääsee jo TV1:n Puoli seitsemän -ohjelmassa, joka esitetään juuri ennen illan shown alkamista.

Parhaita paloja perjantai-illan lähetyksestä voi katsella myös Nenäpäivä-show Remixistä, jonka esittää TV2 sunnuntaina 11. marraskuuta ja maanantaina 12. marraskuuta.

Nenäpäivää on vietetty Suomessa vuodesta 2007 lähtien. Silloin hullutellaan hyvän asian puolesta ja kannustetaan myös muita osallistumaan hyväntekeväisyyskeräykseen. Nenäpäivä näkyy ja kuuluu tänään myös useilla paikkakunnilla.

Kerätyt varat suunnataan maailman köyhimmissä oloissa elävien lasten koulutukseen sekä terveyteen ja hyvinvointiin. Vuosien 2011-2013 tuottoja lahjoitetaan Sierra Leoneen, Angolaan, Etiopiaan, Somalimaahan, Keniaan, Burundiin, Malawiin, Mosambikiin, Nepaliin ja Bangladeshiin.

Yle esittää dokumenttejä köyhyydestä

Köyhyysteema ei lopu pelkkään Nenäpäivään, sillä Ylen kanavilla esitetään seuraavan kuukauden aikana useita köyhyyteen liittyviä ohjelmia. Ohjelmien avulla Yle tarjoaa yhdessä 60 mediayhtiön kanssa mahdollisuuden keskustella köyhyyden taustalla vaikuttavista syistä.

Keskustelu köyhyydestä jatkuu, kun Ylen TV1:ssä ja Yle Fem-kanavalla esitetään marras-joulukuussa pitkiä ja lyhyitä tv-dokumentteja, jotka esittävät erilaisia näkökulmia köyhyyteen. Köyhyyttä ei ole vain kaukana, sitä löytyy myös aivan läheltä Suomesta.

Pitkien dokumenttien lähetysajat voit tarkistaa täältä.

Marraskuussa alkaa myös Hyvä joulumieli -keräys, jonka lähtölaukausta voi seurata perjantaina 16. marraskuuta Ylen Aamu-tv:ssä.