Kaivosbuumi ei näytä laantumisen merkkejä

Kansainväliset kaivosyhtiöt haalivat edelleen oikeuksia Savon maaperässä sijaitseviin malmiesiintymiin.

talous
Grafiikka Pohjois-Savossa tehdyistä malminetsintäluvista ja varauksista.
Tänä vuonna Pohjois-Savon malmivarantoihin on annettu kahdeksan uutta varausta ja neljä etsintälupaa. Australialaistaustaisten yhtiöiden panos alueella on huomattava.Yle

Kansainvälisten kaivosyhtiöiden kiinnostus Pohjois-Savon malmiesiintymiin on pysynyt kovana. Tämän vuoden aikana maakuntaan on tehty kahdeksan uutta varausta sekä myönnetty neljä uutta etsintälupaa.

Uusien takana on kotimaisten toimijoiden lisäksi kaksi australialaista kaivosalan yritystä. Altona Mining tunnetaan Itä-Suomessa Polvijärven Kylylahden kaivoksestaan. FinnAust Mining Southern on puolestaan suomalais-australialainen yhteisyritys. Sen omistajiin kuuluu kotimaassa Magnus Minerals ja Australiassa nikkelintuottaja Western Areas NL.

Kaivosyhtiöiden etsimistä metalleista taloudellisesti suurin potentiaali on kullassa, nikkelissä ja kuparissa. Malminetsintäluvat myöntävän Turvallisuus- ja kemikaaliviraston kaivosryhmän päällikkö Terho Liikamaan mukaan kiinnostusta kultaan ruokkii etupäässä kullan hinta, jota maailmantalouden epävarmuus nostaa.

- Ja sitten toisaalta Kiinan ja kehittyvien maiden vaurastuminen lisää pitää yllä nikkelin ja kuparin kysyntää, koska ne ovat elintasometalleja. Nikkeliä tarvitaan jaloteräkseen ja kuparia tarvitaan erilaisiin sähkötuotteisiin, Liikamaa sanoo.

Talvivaara vaikuttaa lupiin, mutta vielä epäsuorasti

Tukesin kaivosryhmän päällikkö Terho Liikamaa ennakoi Talvivaaran nikkelikaivoksen ympäristövaikeuksien näkyvän epäsuorasti kaivosten saamissa luvissa. Tukesilla on luvituksessa kaksi roolia: malminetsintälupien ja kaivoslupien myöntäminen sekä kaivoksen avaamiseen liittyvän turvallisuusluvan myöntäminen.

- Se, mitä Talvivaarassa tapahtuu, ei vaikuta suoraan yksittäisiin lupapäätöksiin, koska Tukes toimii voimassaolevien lakien ja asetusten mukaan. Mutta tottakai kun tulee ongelmia, se pistää miettimään, miten omia prosesseja voidaan edelleen parantaa, että kaivostoiminnan riskit eivät realisoituisi, Liikamaa kertoo.

Liikamaa muistuttaa, että kaivosyhtiöiden nyt hakemat varaukset ja etsintäluvat ovat lähinnä esiintymien kartoittamista tulevaisuutta varten. Lupaavankin löydöksen jälkeen voi kulua kymmenen vuotta, ennen kuin paikalle syntyy kaivos.