Australialainen varpunen opettelee jo munassa perheensä kutsuhuudon

Sinikurkkumalureilla on kutsuääni, jonka tuntee vain yksittäinen perhe. Jo munassa oppimallaan "tunnussanalla" poikanen saa ruokaa vanhemmiltaan, käenpoikaset eivät.

tiede

Australialainen varpuslintu sinikurkkumaluri opettaa poikasiaan laulamaan jo ennen kuin nämä ovat kuoriutuneet. Lintuemo toistaa munissa kehittyville poikasilleen erityistä "tunnussanaa", jonka poikasen on kuoriuduttuaan sisällytettävä omaan piipitykseensä kerjätessään vanhemmiltaan ruokaa.

Ravintoa on luvassa vain, jos poikanen osaa pyytää sitä tällä tietyllä äänellä. Jokaisella linnulla on oma lurauksensa, joka eroaa jopa muista lajitovereista. Varmemmaksi vakuudeksi sinikurkkumalurinaaras opettaa tunnussanan myös kumppanilleen.

Erikoisella keinollaan sinikurkkumaluri välttää ruokkimasta käen munimia vaihdokkaita. Australiassa on kaksikin käkilajia, jotka pyrkivät ujuttamaan jälkeläistensä hoidon sinikurkkumalureille.

Osa käenpoikasistakin selviää oveluudella

Vanhastaan oli havaittu, etteivät sinikurkkumalurit ruokkineet pesiinsä putkahtaneita käenpoikasia. Sekin tiedettiin, että salaisuus oli poikasten kerjäysäänissä. Sen sijaan aivan uusi havainto on, että nuo äänet opitaan jo munassa, kertoo Flindersin yliopiston tutkija Sonia Kleindorfer.

Sinikurkkumalurin poikasia, joiden pesään käki käy munimassa, lajin erityiskäytös ei pelasta, sillä varhain kuoriutuvat käenpoikaset lykkäävät munat pesästä pois. Emolintupari kuitenkin säästyy käkien ruokkimiselta ja pystyy yrittämään munintaa uudemman kerran.

Toiseen käkilajiin keino tepsii sataprosenttisesti, mutta toinen on kehittänyt vastakeinon: poikaset kokeilevat eri ääniä, kunnes osuvat oikeaan. Sen ansiosta kuusi kymmenestä lajin poikasesta onnistuu huijaamaan sinikaulusmalureilta ruokaa.

Tutkimuksessa tuli todistettua ensi kertaa, että erityistaitoja voi oppia jo sikiöasteella, Kleindorfer sanoo. Hänen mukaansa se avaa monia uusia tutkimusnäkymiä.

Tutkimus on julkaistu Current Biology (siirryt toiseen palveluun) -lehdessä, ja siitä kertoo myös Nature-lehti. (siirryt toiseen palveluun)