Tuomioja: Suomeakin kyselty Syyrian rauhanturvaamiseen

Ulkoministeri Erkki Tuomiojan mukaan Pohjoismaiden olisi hyvin vaikea kieltäytyä avunpyynnöstä. Alustavia tunnusteluja Syyrian rauhanturvaoperaatiosta on jo tullut.

politiikka
Erkki Tuomioja.
Erkki Tuomioja.Yle

Syyria tarvitsee vahvaa rauhanturvaoperaatiota sen jälkeen, kun maan sisällissota päättyy, arvioi ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) Yle TV1:n Ykkösaamussa. Tuomiojan mukaan YK:ssa on jo tehty tunnusteluja ja valmisteluja rauhanturvakriisinhallintaoperaatiota varten.

Suomeakin on asiassa alustavasti lähestytty, ja Tuomioja on puhunut aiheesta myös Pohjoismaiden ministerien kanssa.

Tuomiojan mukaan pohjoismaiden olisi hyvin vaikea kieltäytyä avunpyynnöstä. Suomella on kokemusta rauhaturvaamisesta Lähi-idästä jo muun muassa Suezilta lähtien ja parhaillaan Libanonista, ja meihin luotetaan, ulkoministeri perustelee.

Tuomioja ei osaa sanoa, kuinka suuri joukko Suomesta voisi mahdollisesti lähteä Syyriaan, mutta hänen mukaansa Syyrian kohdalla on alustavasti puhuttu kansainvälisestä 3 000 hengen rauhanturva- ja kriisinhallintaoperaatiosta. Tuomioja pitää lukua pienenä, kun ottaa huomioon sisällisodan aikana tapahtuneet sotarikokset.

Ulkoministerin mukaan YK:ssa tehdään koko ajan töitä, jotta Syyriaan saataisiin rauha. Tuomioja arvioi, että sota päättyy vasta, kun presidentti Bashar al Assad poistuu. Senkin jälkeen tilanne on vaikea, koska maan tulevaisuus on pitkälti niiden käsissä, joilla on aseet.

Yhdysvallat vihreämmäksi

Ulkoministeri Tuomioja kommentoi Ykkösaamun haastattelussa myös ilmastoasioita. Hän toivoo Yhdysvalloilta enemmän tekoja ympäristön hyväksi, kun maa on nykyään voimakkaasti riippuvainen hiilestä, bensasta ja ydinvoimasta. Tuomiojan mielestä Yhdysvallat voisi ottaa mallia EU:sta, joka etenee uusiutuvan energian suuntaan direktiivien kautta.

Tuomiojan mielestä amerikkalaisten halvan bensan käyttöä voisi ohjata verotuksella, mutta se vaatisi maassa asennemuutosta. Nyt veronkorotus voisi johtaa mellakoihin bensapumpuilla.

Tuomioja toivoo, että Yhdysvaltain itärannikon myrskyjen myötä asenteet muuttuvat. Esimerkiksi Kaliforniassa ympäristölait ovat jo hyvin edistyksellisiä, mutta Yhdysvaltain pitäisi nyt viedä asiaa eteenpäin koko liittovaltion tasolla, hän katsoo.

Clinton ehkä jatkaa

Tuomiojan arvion mukaan Yhdysvaltain ulkoministeri Hilary Clinton saattaa jatkaa tehtävässään vielä presidentti Barack Obaman toisella kaudella. Clinton on aiemmin antanut ymmärtää, että hän lopettaa yhden kauden jälkeen. Ulkoministeri Tuomiojan mukaan Clinton ei kuitenkaan enää ole ollut yhtä ehdoton, vaan on jättänyt oven raolleen.

Tuomioja toivoo, että Clinton jatkaisi, koska hän on tukenut ja edistänyt työssään naisten asemaa, mikä on myös Suomelle tärkeä tavoite. Esimerkiksi Afganistanissa on tehty työtä, jotta tytöt pääsisivät kouluun ja naiset saisivat oikeuksia.

Suomi on pitkään odottanut, että presidentti saisi kutsun valkoiseen taloon. Tuomioja ei pidä kutsua merkityksellisenä, sillä hän uskoo, että yhteistyötä tehdään ja johtajat kaikilla tasoilla tulevat tapaamaan.

Venäjän osaajia tarvitaan

Tuomiojan mielestä Suomen ja Venäjän suhteissa ei ole valtioiden välillä ongelmia, vaikka julkisuudessa on ollut kuohuntaa muun muassa lasten huoltajuuskiistoista. Tuomiojan mukaan on normaalia, että Venäjä huolehtii kansalaistensa oikeuksista myös muissa maissa, ja samoin tekevät muutkin. Tuomioja mainitsee esimerkkeinä tällaisista maista Yhdysvallat, Ranskan ja Suomen.

Tuomiojan mielestä Suomi voisi olla aktiivisempi Venäjän suhteen, venäjän kielen osaajia tarvitaan lisää ja myös opiskelijavaihto pitäisi moninkertaistaa. Nyt esimerkiksi kiinalaisia opiskelee meillä paljon enemmän kuin venäläisiä, vaikka he ovat naapurissa, Tuomioja huomauttaa.