1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kulttuuri

Keiju kisasi IIK:in kärkeen

Keiju voitti IIK!!-kauhuelokuvafestivaalilla. Festivaali järjestettiin viikonloppuna Iissä.

kulttuuri
Game of Werewolves -elokuvan juliste
IIK!!-kauhuelokuvafestivaali

IIK!!-kauhuelokuvafestivaalin vuotuisen lyhytelokuvakilpailun voitti tänä vuonna Joonas Einolan käsikirjoittama ja ohjaama Keiju. Tuomariston mukaan voittajaelokuva "kumartaa The Texas Chainsaw Massacren ja muiden punaniskakauhun puhtaimpien klassikoiden suuntaan". Sitä kuvailtiin ehyeksi kokonaisuudeksi, joka hyödyntää taitavasti suomalaista korpimaisemamiljöötä. Erityisesti kiiteltiin Keijun kuvausta, hallittua dramaturgiaa, onnistunutta leikkausta ja äänisuunnittelua. Yleisön suosikkielokuvaksi valittiin Arttu Niemisen ohjaama Syvä Pohjoinen. IIK!!-festivaali myöntää vuosittain myös Iikka-patsaan suomalaista kauhukulttuuria edistäneelle henkilölle tai taholle. Tänä vuonna Iikka myönnettiin Suomen suurimmalle ja pitkäikäisimmälle kauhuelokuvafestivaalille, juuri 15 vuotta täyttäneelle helsinkiläiselle Night Visionsille. Jo yhdettätoista kertaa Iin yöväentalolla järjestetty IIK!!-festivaali keräsi kolmen päivän aikana näytöksiinsä pitkälti toista tuhatta katsojaa. Suosituin näytös oli odotetusti kamarimusiikkiyhtye Mustan Ruusun säestämä mykkäkauhuelokuva The Phantom of the Opera vuodelta 1925.

Lue seuraavaksi