Dmitri Medvedev: Uudet ratayhteydet saattavat kannattaa

Uusia matkustajajunayhteyksiä kaavaillaan Imatran ja Pietarin, Joensuun ja Petroskoin sekä Oulun ja Kostamuksen välille.

Ulkomaat

Suomen ja Venäjän välille suunnitelluista uusista rautatieyhteyksistä voi pääministeri Dmitri Medvedevin mukaan tulla hyvinkin kannattavia. Kun Allegro-yhteyttä suunniteltiin, epäiltiin, mahtaako kukaan käyttää sitä ja onko se liian kallis, muistuttaa Medvedev.

Epäilyt olivat turhia. Helsingin ja Pietarin väliä kulkevat nopeat Allegro-junat ovat tänä vuonna kuljettaneet jo lähes 300 000 matkustajaa.

Uusia matkustajajunayhteyksiä kaavaillaan Imatran ja Pietarin, Joensuun ja Petroskoin sekä Oulun ja Kostamuksen välille. Tällaisiin infrastruktuurihankkeisiin kannattaa sijoittaa rahaa, koska ne lopulta osoittautuvat kannattaviksi, sanoo Medvedev Yle Uutisten ja Helsingin Sanomien haastattelussa.

Uudet rautatieyhteydet voitaisiin hänen mukaansa hyvin toteuttaa suomalais-venäläisenä yhteisyrityksenä.

Uudistuksia raja-asemille

Uusien junayhteyksien käyttöönotto edellyttää tuntuvia investointeja rataverkkoon sekä muutoksia mm. nykyisten raja-asemien statukseen ja varustetasoon. Medvedev sanoo antaneensa Rosgranitsan tehtäväksi suunnitella muutostöitä.

Ensisijaisesti Venäjä kehittää suurimpia raja-asemiaan Brusnitsnojea ja Torfjanovkaa Suomen vastaisella rajalla.

- Laitteiden uusimiseen ja asemien kehittämiseen täytyy saada lisärahoitusta, sanoo Medvedev. Se on hänen mielestään tärkeää Suomen ja Venäjän väliselle kanssakäymiselle.

Muutoksia edellyttää jatkuvasti kasvava rajanylitysliikenne. Viime vuoteen verrattuna rajaliikenne on jo kasvanut 14 prosenttia. Pelkästään Kaakkois-Suomen rajanylityspaikkojen kautta on tänä vuonna kulkenut jo yli 8 miljoonaa matkustajaa.