Palmu-ohjaajan lista: Parhaat kotimaiset elokuvat

Komisario Palmun erehdyksen  ohjannut Matti Kassila listasi omat kotimaiset suosikkinsa.

kulttuuri
Elokuvasta Valkoiset ruusut
Elokuvasta Valkoiset ruusut vuodelta 1943, ohjaus Hannu Leminen. Pääosissa Helena Kara ja Tauno Palo.Suomen Filmiteollisuus

Elokuvaohjaaja Matti Kassila (88) on seurannut suomalaista elokuvaa yli puoli vuosisataa aitiopaikalta. Kriitikoiden parhaaksi kotimaiseksi elokuvaksi valitsema _Komisario Palmun erehdys _kuuluu myös ohjaajansa lempielokuviin.

Yle Uutiset pyysi Kassilaa kertomaan oman mielipiteensä viidestä parhaasta kotimaisesta elokuvasta. Listalta löytyy kaksi ohjaajan omaa teosta.

- Uskon valintojeni olevan objektiivisia, sillä omien elokuvieni tekemiseen on jo vuosikymmenien välimatka, ohjaaja perustelee.

Tuntematon sotilas (1955, ohj. Edvin Laine)

”Edvin Laine oli teatteriohjaajana ehkä parempi kuin filmiohjaajana, mutta tämä sopi hänelle. Hän oli alun perin työväenluokan mies niin kuin Väinö Linnakin. Kirjan henkilöt ovat nuoria asevelvollisia, niin kuin Linna itsekin, mutta Edvin miehitti sen onneksi kokeneilla näyttelijöillä.

Kun se oli mustavalkoinen elokuva, niin siihen saatiin käytettyä suomalaisten sotakuvaajien kuvaamaa dokumenttimateriaalia. Koko elokuva tehtiin vähän karkeasti, vähän niin kuin dokumenttitekniikalla. Sitä ei valaistu mitenkään kovin huolellisesti, vaan annettiin luonnonvalon puhua.

Sitä on vaikea ylittää. Rauni Mollbergin Tuntematon sotilas (1985) on alkeellinen teos verrattuna Laineen Tuntemattomaan. Siinä paukuteltiin näyttävästi ja lavastukset ovat hienot, mutta monet roolisuoritukset pilattiin kerta kaikkiaan. Minun piti alun perin tehdä se elokuva. Olin kirjoittanut käsikirjoitukseen, että ensimmäisessä hyökkäyksessä mennään käsivarakameralla hyökkääjien mukana. Siihen se sopi. Molle otti sen ja nappasi koko elokuvaan.”

Mies vailla menneisyyttä (2002, ohj. Aki Kaurismäki)

”Akin filmit eivät ole minulle läheisiä. Tämä ja _Kauas pilvet karkaavat _(1996) ovat hyviä. Pidin kovasti myös _Tulitikkutehtaan tytöstä _(1990). Päädyin tähän, koska se kuvaa hienosti yksinäistä ihmistä. Se on hyvin myötätuntoinen elokuva. Hänen tyylinsä on erinomainen ja hyvin niukka. Akin piti ruveta alun perin kirjailijaksi ja se näkyy hänen elokuvissaan.

Olimme yhtä aikaa Pariisissa Pompidou-keskuksessa. Siellä Suomen suurlähettiläs kysyi minulta, että mitä pidän Kaurismäen elokuvista. Sanoin, että tämä uusin oli minusta aika mukava. Suurlähettiläs oli kuitenkin huolissaan siitä, minkälaisenn kuvan nämä elokuvat antavat Suomesta! Hänen täytyi tietysti ajatella sitä kaikessa, mutta taiteilijoilla on lupa ja oikeus tehdä sellaisia elokuvia kuin haluavat.”

Valkoiset ruusut (1943, ohj. Hannu Leminen)

”Stefan Zweigin teos _Kirje tuntemattomalta naiselta _on niin loistava lähtökohta, että siitä ei voinut tehdä huonoa elokuvaa. Hannu Leminen oli hyvin kokenut elokuvaohjaaja. Tauno Palo ja Helena Kara olivat siinä parhaimmillaan. Siinä on niin loistava käsikirjoitus, että se teki siitä todella hyvän elokuvan.

Miksei enää oteta ulkomailta aiheita kotimaiseen elokuvaan? Filmihän on kansainvälistä tavaraa! Tsehovin novelleista voisi monet siirtää nykyaikaan. Myös kotimaisilla kirjailijoilla on teoksia, joita ei ole tehty elokuviksi – F.E. Sillanpäällä, Mika Waltarilla ja Maria Jotunilla esimerkiksi.

Olen syyttänyt suomalaista elouvaa mielikuvituksen ja sivistyksen puutteesta. Hyvä elokuva tarvitsee laajaa sivistystä - maailmankirjallisuuden, Suomen kirjallisuuden, maailman elokuvan, musiikin ja kaikkien taiteiden riittävää tuntemusta. Tekijän sivistys näkyy elokuvassa. Minulla on sellainen epäilys, että suomalaiset elokuvantekijät eivät ole kovin sivistyneitä.”

Ihmiselon ihanuus ja kurjuus (1988, ohj. Matti Kassila)

”Lähtökohtana oli Sillanpään viimeinen romaani. Siinä on Nobel-palkintoa odottava kirjailija, jota Lasse Pöysti näytteli elokuvassa. Sanoin Lasselle, että tee tämä rooli niin kuin teet Kaupunginteatterissa Galileo Galilein. Se on suurmies, joka ajattelee koko ajan vain omaa uraansa ja elämäntehtäväänsä.

Lasse oli loistava filminäyttelijä. Nythän hän on lopettanut uransa. Hän ei koskaan mennyt näyttelijöiden taukotilaan, jossa puhuttiin kaikkia vitsejä. Hän istui studiossa ja katsoi, kun me valmistelimme. Kun oli valmista, hän tiesi heti mitä tehdään. Kaikki muutkin onnistuivat mielestäni hyvin rooleissaan. Minulla on ollut ilo tehdä elokuvia hyvien näyttelijöiden kanssa.

Ihmiselon ihanuus ja kurjuus oli Sillanpäältä puolivalmis teos. Se oli hajanainen nippu, mutta minulle riittävä elokuvan käsikirjoitukseksi. Saatoin ottaa mieleiseni aineksen ja kiinteyttää sitä. Tein saman myös Elokuussa, joka on sekin romaanina vähän hajanainen ja hyppelee edestakaisin.”

Komisario Palmun erehdys (1960, ohj. Matti Kassila)

”Se on lajityyppi huomioon ottaen paras elokuvani. Siinä on jälkeenpäin ajatellen vain yksi virhe. Elokuvan alussa on kamera-ajo, jossa lähestytään Rygsäckin taloa. Ajo ei ole tasainen, koska meillä ei ollut silloin vielä sellaista kamerakraanaa. Sitä lukuun ottamatta, se on mielestäni täydellinen. En vaihtaisi siitä mitään.

Sanoin Joel Rinteelle, että Palmu on suurpersoona. Se on sen ajan ihmisiä, kun taiteilijat, tiedemiehet ja poliitikot samastuivat Suomen kansallisen identiteetin luomiseen. Heihin kuuluivat suuret taiteilijat Gallen-Kallela, Edelfelt, Järnefelt ja Sibelius, poliitikoista Paasikivi. Palmukin on sellainen, joka ei kuvia kumarra. Vaikka olisi presidentti, niin se on oma ittensä. Se on sen ajan miehiä.”