yle.fi-etusivu

Kyyhky sopii vaikka kaupunkilemmikiksi

Kyyhkyharrastus tunnetaan paljolti kirjekyyhkyjen kautta. Yleistymässä on myös kyyhkyjen pito lajin jalostamismielessä tai sitten niitä pidetään ihan vain lemmikkeinä. Outokumpulainen Juri Miljuhin harrasti kyyhkyjä jo lapsuudessaan Uralin maisemissa.

Kotimaa
Lemmikkikyyhkysiä kyyhkyslakassa
Lemmikkikyyhkysiä kyyhkyslakassa.Pekka Sivukari / Yle

Outokumpulaisen Juri Miljuhinin kotipihalla on kuin suuri leikkimökki, jossa majailee runsaat 70 kyyhkystä. Aamuvarhaisella kyyhkyt majailevat lakan sisällä, mutta päivän valjettua osa linnuista lähtee lentelemään lähimaastoon. Juri Miljuhin kertoo, että hänen kyyhkynsä eivät yleensä lennä kovinkaan kauaksi pois kotipihaltaan:

- Yleensä linnut pysyttelevät omalla pihalla, mutta joskus nuori kyyhky saattaa eksyä kauemmaksikin, jos esimerkiksi haukka on pelästyttänyt sitä.

- Nämä kyyhkyt eivät ole kirjekyyhkyjä, vaan iranilaisia tumblereita, jotka saattavat eksyä jo kymmenen kilometrin päästä kotoaan, kertoo Juri.

Iranin tumblerit ovat enemmänkin lentäjiä, jotka saattavat lentää hyvinkin korkealle ja tehdä siellä näyttäviä silmukoita ja muita lentoliikkeitä.

Kyyhky on helppohoitoinen

Juri Miljuhin kehuu tumblerkyyhkyn helppohoitoisuutta:

- Ne syövät ruuaksi viljaa, kuten ohraa ja vehnää, joilla tähän vuodenaikaan jo pärjääkin. Ruokintakulut siis eivät ole kovin suuret.

- Kyyhky ei aiheuta ongelmia naapurustolle, vaikka niillä on vapaa pääsy ulos lakasta. Ne eivät koskaan esimerkiksi oleile naapuritalon tontilla, vaan pysyvät omalla kotipihallaan.

Kyyhkyillä, kuten muillakin eläimillä esiintyy joskus omia tauteja, jotka edellyttävät toimenpiteitä ja saattavat hävittää osan kyyhkysparvesta.

Kyyhky ei aiheuta ongelmia naapurustolle, vaikka niillä on vapaa pääsy ulos lakasta

Juri Miljuhin

Jurin kyyhkyslakassakin asustaa monensävyisiä, mutta saman rotuisia kyyhkyä. Ne voivat olla väriltään valkoisia, ruskeasävyisiä tai harmaita.

Lapsuuden harrastus Uralilta

Juri on tullut Suomeen 1990-luvulla Venäjän Uralilta. Siellä hänellä oli jo lapsena kyyhkyjä. Suomeen muutettuaan vanha harrastus oli mielessä ja hän saikin alan kaupasta hankituksi omia kyyhkyjä Outokumpuun.

Miljuhinin mukaan kyyhkyharrastus on vielä ainakin Pohjois-Karjalassa melko harvinaista, mutta sen suosio on kuitenkin lisääntymässä.

Juri Miljuhin ei usko, että hän kasvata kyyhkysparvensa kokoa, mutta harrastus tulee varmasti säilymään pitkään:

- Tämä kuin sairaus, joka kerran tulee, niin se kyllä pysyy, naureskelee Juri.