1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. talous

Porin Puuvillan kauppakeskus avautuu jouluksi 2014

Uuden kauppakeskuksen rakentaminen Poriin vanhan puuvillatehtaan alueelle alkaa välittömästi. Keskus on tarkoitus avata joulumyyntiin 2014. Urakka on yksi maan suurimmista talonrakentamisen hankkeista.

Kuva: Renor Oy

Skanska rakentaa Kauppakeskus Puuvillan Poriin. Hankkeen omistajina ja sijoittajina toimivat Renor Oy ja Ilmarinen. Skanskan urakkasumma on noin 110 miljoonaa euroa.

Kauppakeskuksen Rakentaminen käynnistyy välittömästi, ja tavoitteena on saada kauppakeskus avatuksi joulumyyntiin 2014. Rakentaminen työllistää parhaimmillaan 300 henkeä.

- Hanke on merkittävä urakka Skanskalle, ja se onkin yksi Suomen suurimmista nyt rakenteilla olevista talonrakentamisen hankkeista, kertoo aluejohtaja Jari Pölönen Skanskasta.

Puuvillan kauppakeskuksesta tulee Satakunnan suurin. Koko Suomen mittakaavassa se sijoittuu kymmenen suurimman joukkoon. Kauppakeskuksen valmistuttua siinä on vuokrattavaa liike- ja toimitilaa noin  43 000 neliömetriä.

Kauppakeskukseen syntyy 700–800 uutta työpaikkaa. Kauppakeskukseen tulee mm. noin 60 ihmistä työllistävä Citymarket.