Vankilanjohtajan ura alkoi epäkiitollisella tehtävällä

Vankeinhoidon veteraani Heikki Kokkonen aloitti uransa veden, leivän ja raskaiden kahleiden aikakaudella. Myös koulutuntien pitäminen lukutaidottomille vangeille oli vielä arkea 1960-luvun vankiloissa.

vankeus
Heikki Kokkonen.
Heidi Törnroos / Yle

Vankeinhoitolaitoksen palveluksessa 1960-luvulta asti ollut Heikki Kokkonen ehti nähdä vankiloiden arjen muuttuvan perinpohjaisesti ennen jäämistään eläkkeelle.

Monet nykyihmiselle etäiseltä tuntuvat rangaistukset olivat vielä käytössä, kun Kokkonen aloitti uransa. Sellainen on esimerkiksi niin sanottu vesileipärangaistus, joka oli jo 1940-luvulla lakkautettu yleisenä rangaistuksena.

- 1960-luvulla se oli vielä voimassa kurinpitotoimena. Jos vaikka vanki kieltäytyi töistä, hänelle voitiin määrätä esimerkiksi kuusi vuorokautta vedellä ja leivällä ja vaikka kovalla makuusijalla. Rangaistus pantiin täytäntöön lääkärin valvonnassa erityisosastolla, Kokkonen muistaa.

Moninkertaisia karkureita varten oli varattu vieläkin ankarampi rajoitus. Kokkonenkin muistaa valvoneensa vankeja, joiden karkuretket ehkäistiin raskailla kahleilla ja jalkaraudoilla. Kahleet niitattiin kiinni pajavasaralla vankilan pajassa ja vangin oli kulkiessaan kannateltava kahleita kettingillä tai riimulla.

Opettajan epäkiitollinen tehtävä

Vielä pitkälle 1900-luvun loppupuolelle asti monet vangeista olivat luku- tai laskutaidottomia. Heikki Kokkoselle on jäänyt mieleen eräs tapaus 1960-luvulta, kun hän oli suorittamassa harjoittelujaksoaan vankeinhoidon ammattiopintoihin liittyen.

Kokkosen mukaan harjoittelijat laitettiin usein hankalampiin tehtäviin – hän itse sai ryhtyä opettamaan lukemista ja laskentoa romanivangeille. Nuori opiskelija yritti havainnollistaa opettamaansa käytännön esimerkeillä, jotta vangit eivät menettäisi vähäisintäkään mielenkiintoa.

- Kysyin heiltä, että jos hevonen maksaa 400 markkaa ja kärrit 200 markkaa, kysyin paljonko se maksaa yhteensä. Eikös romanipojan käsi noussut – hän sanoi: Hai hyvä opettaja, ei 400:llä saa minkäänlaista hevosta. He taisivat pitää opettajaa vähän tyhmänä, Kokkonen nauraa.

Neljänkymmenenneljän vuoden kakku

Heikki Kokkonen on juuri julkaissut muistelmansa nimeltä 44 vuoden kakku – muutosjohtajan eväät. Siinä hän kertaa kokemuksiaan vankeinhoitolaitoksen palveluksessa. Hän itse pitää ilona sitä, että on päässyt olemaan mukana muutosvaiheessa ja vankiloiden kehittämisessä.

Vapauden menetys on ollut aina vankiloiden perusperiaate, puhuttiinpa sitten ihmisen telkeämisestä maakuoppaan, keskiaikaisen linnan vankilaan tai moderniin avovankilaan. Vuosisatojen kehittämisen jälkeenkin ei ole olemassa yksiselitteistä vastausta siihen, auttaako ihmisen vangitseminen.

- Ketä auttaa, ketä ei. Itse pitäisin auttamisen kannalta keskeisenä asiana vankien päihdeongelmaan puuttumista. Suurin osa vangeista on päihdeongelmaisia ja jos siihen pystytään vaikuttamaan, niin se on aika iso askel selviytyä. Joku on todennutkin, että vankeinhoitolaitos on Suomen suurin päihdehoitolaitos, Kokkonen miettii.

Kokkonen muutti Kuopioon vuonna 1986 ja ehti toimia "kuusipiippuisen" vankilanjohtajana 20 vuotta. Sen jälkeen hän johti vielä kolme vuotta Itä-.Suomen aluevankilaa ennen jäämistään eläkkeelle.