1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. luonto

Huoli muurahaisten hukkumisesta auttoi ilmastonmuutostutkijaa uralle

Itä-Suomen yliopiston tutkija Jussi Malila tuli aikoinaan toiseksi lukiolaisille suunnatussa Viksu-tiedekilpailussa. Silloin innoitus löytyi muurahaisista, nyt Malilan tutkimuskohde on ilmastonmuutos.

luonto
Muurahaisia rankentamassa pesää.
Muurahaisia pesänrakennuspuuhissa.Irja Heinonen, Pihtipudas

Itä-Suomen yliopiston tutkija Jussi Malila kiinnostui tutkijan työstä jo lapsena. Pyhäjärveltä, Pohjois-Pohjanmaalta kotoisin oleva Malila on asunut Kuopiossa 90-luvun lopulta lähtien.

Malilan ura sai vahvan alkusysäyksen jo lukioikäisenä, kun hän osallistui vuonna 1998 lukiolaisille suunnattuun Suomen Akatemian Viksu-tiedekilpailuun. Kilpailu pidettiin tuolloin ensimmäistä kertaa ja Jussi Malila sijoittui jaetulle toiselle sijalle.

Olin oman koiran kanssa lenkillä ja jäin miettimään miksi muurahaiset eivät huku kovalla sateella.

Jussi Malila

Aikoinaan oma aihe oli muurahaiskeon kastumisen torjunta.

- Olin jo aikaisemmin kuullut kilpailusta, mutta en ollut kesän aikana keksinyt aihetta. Oman aiheen keksin, kun olin oman koiran kanssa lenkillä ja jäin miettimään miksi muurahaiset eivät huku kovalla sateella, vaikka keko näytti päällepäin varsin märältä.

Jussi Malila muistelee rauhallisesti hyvää kilpailumenestystään lukiolaisten tiedekilpailussa 14 vuoden takaa.

- Suoralta kädeltä en voi sanoa, että elämässä olisi tapahtunut hirveä muutos. Ammatinvalinta oli ollut jo ennen sitäkin selvä kysymys, Malila kertoo.

Toki kilpailuun osallistuminen ja menestys antoivat itsevarmuutta. Sen myötä Malila sai yliopistopaikan ilman pääsykokeita ja päätyi näin opiskelemaan fysiikkaa Kuopion yliopistoon.

Tutkimuskohteena pienhiukkaset ja niiden vaikutus ilmastoon

Tällä hetkellä Jussi Malila työskentelee sovelletun fysiikan laitoksella aerosolifysiikan tutkimusryhmässä. Työ on lähinnä ilmastonmuutoksen seurantaa.

- Tilanne on hyvin haasteellinen, vaikka toki ilmaston käyttäymisen keskeiset piirteet tiedetään, kuten koko Maapallon ilmakehäsysteemin käytös suuressa mittakaavassa, sanoo Jussi Malila.

Edelleen monet pienet yksityiskohdat ovat hyvin epävarmoja.

- Ilmastosysteemissä on paljon sellaista, josta tiedetään pelottavan vähän ja tällä tutkimuksella on kiire.

Tarkemmin kuvattuna Malila tutkii niitä työkaluja joita voidaan käyttää, kun kuvataan näiden uusien hiukkasten syntymistä erilaisista mm. kasvillisuuden tuottamista höyryistä, jotka muodostavat luontaisen vastereaktion ilmaston lämpenemiselle.

Ilmastosysteemissä on paljon sellaista, josta tiedetään pelottavan vähän ja tällä tutkimuksella on kiire.

Jussi Malila

Tällä hetkellä Malila työskentelee tutkimusryhmässä, joka on mukana kansallisessa Suomen Akatemian nimeämässä tutkimuksen huippuyksikössä, johon kuuluu myös tutkimusryhmiä Helsingin yliopistosta sekä Ilmatieteen laitokselta. Lisäksi tutkimusryhmä on mukana on myös pohjoismaisessa tutkimuksen huippuyksikössä. Ryhmän tutkimus keskittyy juuri pienhiukkasten, ilmaston ja pilvien väliseen vuorovaikutukseen.

Lue seuraavaksi