Symbolistien taide ylittää todellisuuden

Ateneumin 52 sielua -näyttely esittelee symbolistista taidetta vuosilta 1880 - 1910. Mukana on kuuluisien kuvataiteilijoiden teoksia Claude Monet'sta Vincent van Goghiin. Mukana on myös suomalaisia teoksia.

kulttuuri
Paul Gauguin: Näky saarnan jälkeen (Jaakobin paini) (1888)
Paul Gauguin: Näky saarnan jälkeen (Jaakobin paini) (1888) Scottish National Gallery, Edinburgh

Ateneumissa perjantaina avautuvassa 52 sielua -näyttelyssä esitellään symbolistisia teoksia vuosilta 1880 - 1910. Mukana on muun muassa teoksia Paul Gauguinilta, Vincent van Goghilta, Edvard Munchilta, Piet Mondrianilta, Wassily Kandinskyltä ja Claude Monet'lta.

Symbolismi ei ollut yhtenäinen tyylisuunta vaan pikemmin uusi asenne taiteessa. Symbolistinen taide pyrki kuvaamaan jotain todellisuuden tuolla puolen.

- Symbolismista tekee erityistä se, että se vapautti taiteilijat arkimaailman kuvaamisesta mielenmaisemien ja mielikuvituksen kuvaukseen, sanoo Ateneumin amanuenssi Anna-Maria von Bonsdorff.

Näyttelyssä on teoksia taiteilijoilta, jotka mielletään kuuluviksi vaikkapa espressionismiin, impressionismiin ja kubismiin. Ateneumin omista kokoelmista on mukana muun muassa kaksi Albert Edefeltin työtä, jotka olivat taiteilijan kokeiluja symbolismin saralta.

Symbolismi syntyi aikana, jolloin tieteen edistysaskeleet muuttivat taiteilijoiden käsitystä siitä, mitä taiteen piti kuvata.

- Valokuvaus yleistyi. Psykologiasta tuli tieteenala. Alitajunnasta, unista, siitä kaikesta keskusteltiin paljon. Tottakai se alkoi näkymään taiteessa. Ei kertakaikkiaan enää riittänyt, että taide kuvaisi vain reaalimaailmaa, sanoo von Bonsdorff.

Van Gogh näki taiteen unissaan

Unimaailman merkitys korostui myös taiteen aiheissa. Taiteilijat pyrkivät tunteiden ja alitajunnan kuvaamiseen. Esimerkiksi Vincent van Goghille aiheet tulivatkin unissa.

Yksi tunnetuimmista symbolisteista, Paul Gauguin, mietti todellisuuden ja näkyjen suhdetta useissa teoksissaan. Värikkäässä teoksessaan _Näky saarnan jälkeen (Jaakobin paini) _hän täytti koko teoksen viittauksilla.

- Teoksella ei ole vain yksi sanoma, se ei ole mikään todellinen kuvaus jostain hetkestä tai reportaasimainen kuvaus tapahtumasta. Teoksessa on useita tasoja. Taustavärilläkin on merkityksensä, sillä Gauguin uskoi, että sinooperin punainen väri vaikuttaa katsojaan suoraan, kuvailee näyttelyn lempitauluaan amanuenssi Anna-Maria von Bonsdorff.

Ainoa naistaiteilija näyttelyssä on suomalainen Ellen Thesleff, joka pyrki urallaan alusta lähtien kuvaamaan enemmän kuin mitä paljas silmä näkee.

- Hän ei koskaan ollut naturalisti tai realismin kannattaja. Hänelle mielenmaisema ja uusien tekniikoiden kokeileminen ja uudistuminen oli se juttu, sanoo von Bonsdorff.

Taidetta taiteen vuoksi

Yksi symbolismin uranuurtajista oli Yhdysvalloissa syntynyt ja Britanniassa vaikuttanut James McNeill Whistler. Ateneumin näyttelyn hämyinen yömaisema kiteyttää Whistlerin ideologian, jonka mukaan taide ei enää ollut todellisuuden kuvausta vaan taidetta taiteen vuoksi.

- Hänen käsityksensä taiteesta muutti monen käsityksen, hän uudisti tekniikoita ja loi ihan uuden ideologian taiteesta, kertoo von Bonsdorff.

Whistlerin mystiset yömaisemansakin sisälsivät yleensä viittauksia moneen eri asiaan: sumuinen maisema ei ole vain kauniin runollinen vaan se kuvaa myös teollistuneen yhteiskunnan tuotosta, savusumua Lontoossa.

Moni näyttelyn taiteilijoista siirtyi lopulta maalaamaan täysin ei-esittävää taidetta, kuten Piet Mondrian. Hänen symbolistiset maalauksensa muuttuivat lopulta puhtaiden perusvärien muodostamiksi neliöiksi, todelliseksi muodoksi joka esittää vain itseään.