Tulokaskolmikko näyttää kyntensä Diivoissa

Kemin kaupunginteatterilla työnteko jatkuu ulospäin näkyneestä kuohunnasta huolimatta. Ken Ludwigin kirjoittama Diivat saa ensi-iltansa lauantaina ja kevään ohjelmistokin alkaa hahmottua.

Kuva: Kati Siponmaa / Yle

Loppukesästä remmiin astuneet uudet näyttelijät saivat rauhassa uida uusiin rooleihinsa, joissa onkin riittänyt haastetta.

Jaakko Tohkasen ja Tomi Turusen haasteisiin lukeutui naisellisten kliseiden haltuunottaminen.

- Rakastamastani parrasta jouduin luopumaan, sillä koettiin, että se tuo hieman uskottavuutta tuohon naishahmoon, jos sillä ei ole partaa, Jaakko Tohkanen virnistää.

Näytelmän ohjannut Kimmo Hirvenmäki sanoo, että kepeän hauska lopputulos on vaatinut töitä.

- Ei tämä ole ollut mikään helpoin juttu tehdä eikä ohjata. Komiikan ja hauskuuden löytäminen on välillä aika työlästä.

Miehet naisina ja nainen miehenä

Kemiläisessä ja samalla näytelmän pohjoisimmassa versiossa sukupuoliroolit heittävät toden teolla härän pyllyä, sillä Butch Myersin housuihin sovitettiin miesnäyttelijän sijaan pitkään kaupunginteatterissa näytellyt Sirpa Filppa.

- Se on henkilöstötekninen ratkaisu, kun meillä ei ollut miehiä tarpeeksi. Mutta samalla myös kiehtoi se, että näiden naiskliseiden ja naista näyttelevien miesten lisäksi tehtäisiin oikeasti uskottava naisen näyttelemä mies, sanoo Hirvenmäki.

Katseet tulevassa

Hirvenmäen mukaan teatterilla on voitu keskittyä työn tekoon siitä huolimatta, että teatterinjohtaja erosi tehtävistään koeajan päätteeksi nyt syyskaudella.

- Jokainen keskittyy omaan työhönsä ja sitä on sen verran paljon, että ei ehditä pysähtyä spekuloimaan muuta.

Hirvenmäen mukaan kevätkauden ohjelmistokin alkaa hahmottua. Sitä työstää taiteellinen jaosto vs. teatterinjohtajan johdolla.

Peter Franzenin kirjaan perustuva Tumman veden päällä nähdään näyttämöllä huhtikuussa.

Kimmo Hirvenmäki

- Iiris Rannion ohjaama Juurakon Hulda tulee ensi-iltaan tammikuussa ja Peter Franzenin kirjaan perustuva Tumman veden päällä nähdään näyttämöllä huhtikuussa, tietää Hirvenmäki kertoa.

Diivoissa nähdään Tohkasen, Turusen ja Vähäniemen rinnalla Kemin konkareista Sirpa Filppa, Kimmo Tuppurainen, Satu Tala ja Jukka Lempinen. Ensi-ilta on lauantaina 17. marraskuuta.