yle.fi-etusivu

Länsi-Savo: EU moittii Mikkeliä Järvi-Suomen Portin tukemisesta

EU:n kilpailuviranomaiset pitävät joitakin kaupungin lihatalolle antamia tukia kilpailusäännösten vastaisina.

lihateollisuus

Mikkelin kaupunki saa moitteita Euroopan komissiolta toimistaan lihatalo Järvi-Suomen Portin tukemisessa, kertoo sanomalehti Länsi-Savo. Euroopan unionin kilpailuviranomaiset eivät kaikilta osin hyväksy kaupungin lihatalolle aikanaan antamia yritystukia.

Tuista EU-komissioon valittanut lihantuottaja piti tukia kilpailutilannetta vääristävinä toimina. Myös komissio katsoo, että kaupungin vuoden 2004 takauspäätökset sekä velkojen uudelleen järjestely vuodesta 2009 eivät ole kilpailusäännösten mukaista toimintaa.

Komissio vaatii, että annetut tuet on maksettava takaisin.

Yle.fi-etusivulla juuri nyt:

Hiukkaskiihdyttimet

Ensimmäisenä kohteena roomalaispatsaat

Louvren museon kellarissa pommitetaan muinaisia taideteoksia entistä ehommalla hiukkaskiihdyttimellä

Metro

Henkilöstön mukaan länsimetron ohjaamossa puutteita – toimitusjohtaja lupaa muutoksia

Ulkomaat

Suru ja viha valtasivat sukellusvenemiehistön omaiset Argentiinassa

Urheilu

Rajua tekstiä huippuhiihtäjän suusta – "Lajistamme on tullut Mikki Hiiren kerhotalo"