Koe uusi yle.fi

Suomi vajosi taantumaan

Viennin veto tyssäsi, eikä kotimainen kysyntä ole enää pystynyt pitämään Suomen taloutta plussan puolella. Bruttokansantuote painui heinä-syyskuussa niukasti miinukselle.

talous
Jouluinen kävelykatu
Tilastokeskuksen tietojen mukaan Suomi on taantumassa, sillä talous on supistunut kaksi vuosineljännestä peräjälkeen.Jarno Mela / Lehtikuva

Tilastokeskuksen mukaan Suomen bruttokansantuote kutistui heinä-syyskuussa 0,1 prosenttia edelliseen vuosineljännekseen verrattuna. Talous oli miinuksella myös edellisellä vuosineljänneksellä, joten Suomi on nyt taantumassa.

Yleisesti käytetyn määritelmän mukaan talous taantuu, kun kansantuote on supistunut kahden perättäisen vuosineljänneksen ajan.

Teollisuus on ollut vaikeuksissa jo pidemmän aikaa, mutta palvelut ovat viime vuosien ajan onnistuneet pitämään talouskasvua yllä. Kesällä palveluidenkin tuotanto alkoi kutistua, ja samalla valahti miinukselle koko Suomen talous.

Palveluiden osuus kansantuotteesta on selvästi yli puolet, joten sillä mitä kuluttujat tekevät tai jättävät tekemättä on talouskasvun kannalta keskeinen merkitys.

Teollisuus odottelee, kuluttajat hämillään

Tulevaisuudennäkymät ovat nyt ristiriitaisia. Nordea ehätti jo tuoreimmassa suhdanne-ennusteessaan julistaa, että pohja on nähty ja tästä lähtien suunta on kohti parempaa. Pankki näkee hyviä merkkejä niin Yhdysvalloissa kuin euroalueellakin.

Teollisuuden suhdannekyselyissä toivo ei kuitenkaan ole pahemmin virinnyt. Euroalueen kriisistä voi olla jo pahin nähty, mutta euromaiden jättivelat eivät ole kadonneet, eivätkä suomalaisyritykset oikein oikein uskalla investoida, kun eivät tiedä mitä on tulossa.

Kuluttajatkin ovat hämillään. Lainakorot ovat edelleen hyvin matalalla, mutta samaan aikaan yt-ilmoituksia on sadellut kiivasta tahtia. Kuluttajien arviot Suomen talouden kehityksestä ovat synkentyneet, ja ostamiseen on hiipinyt uutta varovaisuutta.

Edellinen taantumakuoppa täyttymättä

Edellisen kerran Suomen talous kävi taantumassa 2008-2009, kun Yhdysvaltojen asuntomarkkinoilta alkanut finanssikriisi veti mukaansa puoli maailmaa. Talouskasvu alkoi uudelleen viritä vuoden 2009 aikana, mutta vuotta 2008 edeltäneelle tasolle kansantuote ei ole tässä välissä ehtinyt kasvaa.

Edellisestä taantumasta suomalaiset selvisivät pienemmällä säikähdyksellä kuin oli pelätty, kun työttömyys ei räjähtänytkään käsiin vaan yritykset tyytyivät irtisanomisten sijaan enimmäkseen lomauttamaan.