PS: Jari Sarasvuo mukana HIFK:n hallihankkeessa

YLE TV1:n Puoli seitsemän -ohjelmassa Sarasvuo kertoi kuuluvansa GSP Group -yhtiön hallitukseen, jota HIFK:n hallituksen puheenjohtaja Timo Everi on "käyttänyt kiinteistön- ja konseptinsuunnittelussa".

urheilu
Jari Sarasvuo.
Jari Sarasvuo.Katja Halinen / Yle

Omien sanojensa mukaan Sarasvuo on mukana Helsingin Töölönlahdelle suunnitellussa, kustannusarvioltaan 400 miljoonan euron halli- ja hotellihankkeessa enkelisijoittajana. Enkelisijoittaja tarjoaa rahan lisäksi omaan taustaansa liittyvää kokemusta ja osaamista. Heillä on Sarasvuon mukaan "moraalinen velvollisuus tukea sekä taloudellisesti että omalla työpanoksellaan muita yrittäjiä". Käytännön yhteyden hankkeeseen Sarasvuo kiisti:

- Käytännössä minulla ei ole juuri mitään tekemistä. Tuen siinä (GSP:n toimitusjohtajaa ja pääomistajaa) yrittäjä Ilkka Kilpimaata.

Puoli seitsemän -ohjelman juontajien Marja Hintikan ja Mikko Kekäläisen tivatessa, kuinka paljon Sarasvuo on sijoittanut hallihankkeeseen, hän totesi, ettei vielä yhtään.

- Hanke imee sijoittajilta rahaa vasta kun se käynnistyy. Ei niitä huudella, ystävä hyvä, näinkään ihanassa ohjelmassa kuin Puoli seitsemän on. Myös Kaupparekisteritietojen mukaan Jari Sarasvuo on GSP Groupin hallituksen jäsen. Yhtiön omien sivujen mukaan hän on yhtiössä myös vähemmistöomistajana. GSP Group on rakentamisen suunnitteluun ja rakentamisen konsultointiin keskittynyt yritys, ja se on perustettu vuonna 2007.