1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. terveys

Tieto eturauhassyövästä vei jalat alta

Alpo Hohenthalin vaivoille löytyi selitys liki 10 vuotta sitten: virtsatulehdusten takaa paljastui eturauhassyöpä. Leikkauksesta toipumisen raskaus yllätti miehen, mutta sittemmin elämä on normalisoitunut. Vaimon tuella, sillä ilman sitä ei olisi jaksanut millään.

Alpo Hohental sai eturauhassyöpädiagnoosin vuonna 2003. Kuva: Raila Paavola / Yle

Vajaat kymmenen vuotta sitten Alpo Hohenthal kulki terveyskeskuksessa useita kertoja virtsatulehduksen takia. Ultrassa näkyi, että eturauhanen on suurentunut. Matka jatkui urologille, mutta koepalat otettiin vasta puolen vuoden päästä käynnistä.

Vuoden 2003 uudenvuoden aatonaattona tuli paksu kirje. Sen sisällä oli selvitys: patologi oli löytänyt syövän.

– Kyllähän se jalat vei alta. Heti kerralla.

Siitä meni vielä puoli vuotta, ennen kuin Hohenthal päätyi juhannusaattona 2004, hieman yli 60-vuotiaana. Koko kesä meni heikossa kunnossa.

– Palautuminen oli kovaa, vaikka olin kovasti lenkkeillyt ja yrittänyt kuntoa kohottaa. Mutta tuntui ettei siitä pääse. Sitten sitä vain rupesi virkistymään.

Vaimon tuki elintärkeä

Nyt, monta vuotta myöhemmin, Hohenthalia hoidetaan joka kolmas kuukausi hormonihoitopiikillä. Ylimmillään 10,4:ään noussutta PSA-arvoa seurataan. Se on pysynyt aisoissa, sen sijaan paino on noussut ilmeisesti hoitojen takia. Toki syöpä on tehnyt muutakin.

Vaimon tuki on tärkeää. Ilman sitä ei olisi jaksanut millään.

– Kyllähän se muuttaa ihmistä, miehisyys muuttuu. Vaimon tuki on erittäin tärkeä. Ilman sitä ei olisi jaksanut millään.

Hohenthal suosittaa miehille tutkimuksiin lähtemistä, kun 60:n vuoden rajapyykki lähestyy. Toki eturauhassyöpä voi iskeä nuorempaankin, ja moni tapaus on paljastunut sattumalta. Virtsaamishäiriöiden pitäisi soittaa hälytyskelloa.

– Jos monta kertaa yössä joutuu käymään vessassa, silloin olisi hyvä lähteä tutkituttamaan, opastaa Hohental.