Hyppää sisältöön

Penkkiurheilija muuttui sohvaperunasta sisällöntuottajaksi

Penkkiurheilija on muuttunut passiivisesta television tuijottajasta aktiiviseksi mediaurheilun käyttäjäksi ja tuottajaksi. Näin toteaa penkkiurheilun uusista muodoista Porissa väittelevä filosofian maisteri Riikka Turtiainen.

- Toki edelleen löytyy perinteisiä penkkiurheilijoita, jotka katsovat urheilua televisiosta sohvalta käsin, mutta yhä useammalla urheilun seuraamisen mahdollisuudet ovat laajentuneet. Varsinkin internet tarjoaa urheilufaneille lukuisia uusia väyliä mediaurheilun pariin, Riikka Turtiainen kertoo.

Riikka Turtiainen toteaa väitöskirjassaan penkkiurheilijoiden tuottavan yhä enemmän itse sisältöjä mediaan.

Honkajoella asuva, 36-vuotias Jari Salko on fanaattinen jääkiekon seuraaja. Mies lurittelee suosikkijoukkue Ässille kannatuslauluja ja runoja. Videopalvelu YouTubeen lataamiensa videoiden (siirryt toiseen palveluun)avulla miehestä on tullut itsestäänkin pikkujulkkis.

- Tarkoituksena on, että katsojilla on hauskaa. Oma laulutaitoni on mitä on, mutta olen ylpeä omista sanoituksistani. Olen saanut Facebookin fanisivuille jo 113 jäsentä, Jari Salko kertoo.

Luovaa yhdistelyä urheilun äärellä

Nykyajan penkkiurheilijat yhdistelevät luovasti eri viestintävälineitä urheilun seuraamiseen. Television rinnalle on digitalisoitumisen myötä noussut muun muassa uudenlaisia videopalveluita, keskustelufoorumeita ja verkkopelejä.

- Facebookin kautta keskustelen jääkiekkopeleistä ja omia, peleistä ottamiani kuvia olen linkittänyt keskustelupalstoille, honkajokinen Salko kertoo.

Teksti-TV edelleen vahvoilla

Vaikka urheilun seuraamiseen on nykyään lukuisia uusia välineitä ovat perinteisimmätkin tavat pitäneet pintansa.

- Oli jopa hieman yllättävää miten vakaa asema esimerkiksi teksti-TV:llä on penkkiurheilijoiden keskuudessa. Vaikka tarjolla on palveluja, joissa pystyy katsomaan esimerkiksi jääkiekkopelissä syntyneen maalin itse valitsemistaan kohdista kenttää, silti turvaudutaan teksti-TV:seen. Moni katsoo tuloksia mieluummin teksti-TV:stä kuin netistä, Riikka Turtiainen kertoo.

Riikka Turtiaisen väitös tarkastetaan lauantaina Turun yliopiston alaisessa Porin yliopistokeskuksessa.