Uriah Heepin kitarantekijälle Taito-Finlandia

Maailmatähdillekin kitaroita tehneen Juha Ruokankaan yritys on palkittu ensimmäisellä Taito-Finlandialla. Voittajan valitsi muotoilukriitikko Kaj Kalin.

kulttuuri
Juha Ruokakangas
Janakkalaisen Juha Ruokankaan yritys tekee yli käsityönä yli sata kitaraa vuosittain. Kolmen henkilön yrityksessä ei ole saatu erityistä koulutusta muotoiluun saati markkinointiin. Silti kitarapaja menestyy.Ville Välimäki / Yle

Ruokangas Guitars on tehnyt kitaroita muun muassa Uriah Heepin Mick Boxille ja Twisted Sisterin JJ Frenchille. Perjantaina pieni janakalalainen kitarapaja palkittiin Taito-Finlandia 2012 -palkinnolla.

Voittaja sai 5000 euroa, jonka lahjoitti Oy Gustav Paulig. Lisäksi Juha Ruokangas sai Oiva Toikan Taito-Finlandialle suunnitteleman lasiveistoksen.

Kisassa oli Ruokankaan lisäksi kaksi muuta finalistia, opetusneuvos Eija Vähälä ja Taito-käsityökoulut.

Asiantuntijaraadin valitsemista finalisteista voittaja nimesi muotoilun asiantuntija, kriitikko ja kirjailija Kaj Kalin.

- Ruokangas Guitars Oy on esimerkki siitä, mitä tapahtuu, kun perinteiset, mestaruuteen kehitetyt käsityötekniikat, toimiva muotoilu, yrittäjyys ja kansainvälisyys osataan yhdistää toimivaksi kokonaisuudeksi. Käsityöosaamisen, yrityskuvan ja markkinoinnin tasapainoisesti yhdistävänä esimerkkinä yritys on mallikas tapaus, joka avaa optimistisia näkymiä kotimaiselle käsityökulttuurille laajemmin jatkossakin, perusteli valintaansa Kaj Kalin messujen tiedotteessa.

- Erityisen merkittävänä pidän sitä tosiseikkaa, että Kaj Kalin päätyi valitsemaan palkinnon saajaksi yrityksen, jonka muotoilija nimenomaan ei ole koulutusta saanut muotoilija, eikä kukaan yrityksessä ole opiskellut markkinointiakaan, vaan tätä tehdään niin kuin hyvää rock’n’rollia, fiiliksellä. Olemme löytäneet toimintatavan, joka poikkeaa muista toimijoista riittävästi, totesi Juha Ruokangas palkintoa vastaanottaessaan.

Taito-Finlandia-palkinto jaetaan jatkossa vuosittain Suomen Kädentaidot -messuilla Tampereella.

Uudella tunnustuspalkinnolla halutaan nostaa esille merkittäviä käsityö- ja taitokulttuuria edistäviä asioita tai osaajia sekä lisätä alan tunnettuutta ja arvostusta.

Juha Ruokangas aloitti uransa kitarakorjaajana 80-luvun lopussa. Sähkökitaroja valmistavan yrityksensä hän perusti vuonna 1995. Yrityksen tilat sijaitsevat nykyisin Janakkalassa.

Ruokangas Guitars valmistaa noin sata käsityönä tehtyä sähkökitaraa vuosittain. Kitaroita on saatavana ympäri maailmaa.