Koe uusi yle.fi

Lapset eivät tuo vanhuuden turvaa

Vapaaehtoisesti lapsettomat haluavat näyttää, ettei yksinäisyys ole kiinni perhesuhteista. Tunti vanhukselle -kampanjalla hälvennetään myös ennakkoluuloja vapaaehtoisesti lapsettomia kohtaan. Lapsettomuus ei tarkoita piittaamattomuutta muista ihmisistä.

Kotimaa
Vapaaehtoinen Mira Tiirikainen auttaa Signe Lindgreniä Hollolan vanhainkodissa
Kristiina Lehto / Yle

Vapaaehtoisesti lapseton aviopari Mira ja Jukka Tiirikainen haluaa osoittaa, että myös lapsettomat välittävät. He ovat lokakuusta saakka käyneet viikottain Hollolan vanhainkodilla tapaamassa yksinäisiä vanhuksia.

Vierailut liittyvät Vapaaehtoisesti lapsettomat ry:n Tunti vanhukselle -haasteeseen. Yhdistyksen puheenjohtaja Mira Tiirikainen on iloinen tempauksen saamasta vastaanotosta.

- Mukaan on lähtenyt jopa enemmän ihmisiä yhdistyksen ulkopuolelta, kuin meitä itse. Vähän jännitti, kun lähetin tänne vanhainkotiin kirjeen, mutta kun juteltiin, niin kaikkien mielestä tämä oli hyvä juttu. Tunti vanhukselle on mahdollisimman helppo tapa antaa aikaansa, sen voi tehdä kerran tai säännöllisesti.

Vapaaehtoisesti lapsettomat kuulevat usein kyselyjä siitä, kuka heitä hoitaa kun he ovat vanhoja.

- Ollaan kyllä ihmetelty sitä, sillä eiväthän omaiset nykyään hoida vanhuksia tai lapset hoida vanhempiaan. Täällä on yksinäisiä vanhuksia, eivät kaikki lapset käy katsomassa vanhempiaan. Kyllä vanhuksia voi käydä katsomassa, vaikka ei olisi itsellä lapsia.

Miehetkin mukaan

Vaikka vanhusten yksinäisyyden lievittämiseksi on kehitetty monenlaista, miehet ovat auttajien vähemmistöä. Jukka Tiirikainen toivoo voivansa innostaa esimerkillä.

- Tämä on mukavaa hommaa ja tästä saa hyvän mielen, hän kehuu.

Vanhainkodin asukkailla on vierailuista selvä mielipide.

Sellaisena päivänä kun käy vieraita niin tuntee itsensä paljon paremmaksi, iloisemmaksi!

Signe Lindgren Hollolan vanhainkodista

- Ihania. Niitä odottaa koko viikon. Puhumme kaikenlaisesta, ei ole mitään määrättyjä aiheita, vaan juttu kulkee ihan itsestään, sanoo viisi vuotta vanhainkodissa asunut Vuokko Niemi.

Hänen omat lapsensa ovat jo kuolleet ja miniällä ja lapsenlapsilla on omat työkiireensä. Signe Lindgren kertoo tuntevansa terveytensäkin kohenevan, kun vieraita käy talossa.

- Sellaisena päivänä kun käy vieraita niin tuntee itsensä paljon paremmaksi, iloisemmaksi!

Tunti vanhukselle -haaste on innostanut jo satoja ihmisiä, kampanja jatkuu vuodenvaihteeseen. Mira Tiirikainen aikoo jatkaa sen jälkeenkin käyntejään Hollolan vanhainkodilla.

- Omalta kohdalta käynnit eivät lopu, niin on sovittu. Näistä vanhuksista se on tärkeää ja minustakin on kiva nähdä heitä ja haluan kuulla, mitä heille kuuluu. On syntynyt sellainen suhde, että ei vierailuja voi lopettaa kolmen kuukauden jälkeen. Tästä saa niin hyvän mielen, innostaa Tiirikainen.