Mikkelin Poikateatterille Lapsenpäivä-palkinto

Pojat luovat uutta mieskuvaa, sanoo palkintoraati. Valtakunnallinen palkinto on tunnustus työstä lasten taidekasvatuksen edistämisessä.

palkinnot
Aleksi Jalonen ottaa vastaan Lapsenpäivä-palkintoa ministeri Arhinmäeltä
Yle

Mikkelin Poikateatteri on saanut tänään Lapsenpäivä-palkinnon. Kulttuuriministeri Paavo Arhinmäen jakama palkinto on suuruudeltaan 8400 euroa. Lapsenpäivä-palkinto myönnetään yhteisölle, joka on tehnyt merkittävää työtä lasten taideharrastuksen tai -kasvatuksen edistämiseksi.

Poikateatteri luo uutta mieskuvaa

Palkinnon perusteluissa Mikkelin Poikateatteria kehutaan rohkeista asenteistaan ja reippaasta poikahuumoristaan. Pojat saavat kehuja esimerkiksi siitä, että he ovat luoneet uutta nuorten miesten kuvaa. Poikateatteri haluaa rikkoa ahtaita poikiin liitettäviä stereotypioita.

- Poikien ei aina tarvitse olla se macho ja lihaksikas jääkiekkokaveri, jolla on neljätoista naista ympärillä vaan se voi tehdä kaikkea muutakin, harrastaa musiikkia, teatteria, taidetta ja se voi näyttää, että silläkin on tunteet, teatterilainen Atte Hänninen kuvaa.

- Siksi juuri olen tykännyt Poikateatterissa ollakin, että siellä voi olla niin oma itsenä kun olla ja voi, teatterilainen Aleksi Jalonen sanoo.

Raha ei mene seiniin

Näytelmissään ryhmät ovat pohtineet mm. suomalaisen miehen identiteettiä, suhdetta isään, perinteiseen mieskuvaan ja naisiin. Perustelujen mukaan kaikista esityksistä löytyy syvä, herkkä pohjavire sekä yhteiskunnallisia kannanottoja.

Poikateatterin luotsaajana toimii ilmaisutaidon lehtori Katariina Kinnunen.

- Palkintorahat käytetään teatterin kehittämiseen, esimerkiksi kouluttautumiseen. Ei kuitenkaan missään nimessä seiniin eli tilavuokriin vaan nimenomaan kehittämiseen, Kinnunen toteaa.