1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. talous

Eläkekassan sijoitussotkut ajamassa bensa-asemia konkurssiin

Yrittäjät ovat saaneet yli 100 000 euron laskuja. Eräpäivä on kahden viikon päästä.

talous
Mies ottaa tankkauspistoolin käteensä.
Yle

Suomalaisia bensiinikauppiaita uhkaa konkurssiaalto, kun vuosi sitten alas ajetun eläkekassa Viabekin jälkilasku on nyt kaatumassa yrittäjien syliin.

Viime viikon lopulla useat yrittäjät saivat yllättäen postilaatikkoonsa yli 100 000 euron laskuja, joiden eräpäivä on kahden viikon päästä.

Bensiinikauppiaiden keskuudessa uskotaan, että ankarasti kilpaillulla alalla kaikki eivät selviä laskusta.

- Tässä on se pelko, että yritykset, jotka tällä hetkellä kamppailevat kannattavuuden kanssa, ajautuvat sellaiseen maksuvaikeuteen, josta ei ole mahdollista selvitä, sanoo Bensiinikauppiaiden liiton toimitusjohtaja Mika Hokkanen.

Karhukirjeiden syynä ovat epäselvyydet viime vuonna selvitystilaan menneen eläkekassan sijoituksissa.

Suunnitelmana oli siirtää eläkekassan vakuutuskanta suuren eläkeyhtiön hoidettavaksi, kun eläkekassojen vakavaraisuusvaatimusten ilmoitettiin kiristyvän.

Nyt kassan tilaa selvittäneen selvityshallinnon mukaan varoista uupuu yli 13 miljoonaa euroa.

Tämä johtuu kassan ennen finanssikriisiä tekemästä sijoituksesta, jonka arvon piti olla noin 25 miljoonaa euroa. Nyt sijoituksen arvoksi katsotaan vain noin puolet alkuperäisestä.

Tuon arvonalentumisen maksajiksi on nyt joutumassa suuri joukko yrittäjiä.

- Tilanne tuntuu täysin kohtuuttomalta. Jos on tunnollisesti maksanut eläkemaksut ja eläkekassan johdon töpätessä joutuukin kassan asiakkaana maksumieheksi, niin onhan se kohtuutonta, sanoo bensakauppias Ahti Norja.

”Moni joutuu lopettamaan”

Norja on yksi noin 360:sta liikennepalvelualojen eläkekassa Viabekiin kuuluneesta yrittäjästä.

13 miljoonan euron lasku jakaantuu kaikkien osakkaiden kesken sen mukaan, kuinka monta työntekijää kassassa oli vakuutettuna.

Länsi-Uudellamaalla toimivalla Norjalla työntekijöitä oli vakuutettuna 20, ja viime perjantaina hänen postiluukustaan tipahti kirje, jossa vaaditaan yli 140 000 euron lisämaksua. Summa yli kaksinkertaistaa yrittäjän työntekijöistään maksamat työeläkemaksut.

- Osalle tämä tulee olemaan kohtalon kysymys ja moni joutuu lopettamaan. Se on raaka tosiasia. Ala on niin kilpailtu, että ei ole olemassa sellaista ylimääräistä rahaa, millä tällaiset maksettaisiin, huokaa Norja.

Hän myös uskoo, että tilanteella tulee olemaan vielä merkittäviä työllisyysvaikutuksia.

Poikkeuksellinen tilanne Suomessa

Kassan jäsenet yrittävät saada laskuja mitätöityä vielä oikeusteitse, mutta aikaa on niukasti.

Laskujen eräpäivä on jo tämän kuun lopussa, ja niissä todetaan, että maksamaton lasku on ulosottokelpoinen ilman tuomiota tai päätöstä.

Laskun saaneiden kassan osakkaiden mukaan lasku on aiheeton, koska he eivät aikoinaan ole sitoutuneet kassan säännöissä minkäänlaisiin lisämaksuihin.

Mutkikas ja Suomen oloissa poikkeuksellinen tilanne on parhaillaan riitautettuna käräjäoikeudessa. Viime viikon alussa käräjäoikeus kuitenkin totesi, että sillä ei ole toimivaltaa estää laskujen lähettämistä.

Bensiinikauppiaiden liiton toimitusjohtaja toivoo, että oikeudesta tai muista mahdollisista valitusasteista saadaan jonkinlaisia päätöksiä mahdollisimman nopeasti.

- Jos laskut ehtivät mennä perintään, syntyy korjaamatonta vahinkoa, sanoo Mika Hokkanen.

Lue seuraavaksi