Porojen korvamerkkirekisteri uusittiin

Paliskuntain yhdistyksen ylläpitämä porojen korvamerkkirekisteri on uudistettu ja julkaistu internetissä. Paliskuntain yhdistyksen porotalousneuvojan Anna-Leena Jänkälän mukaan uusittu merkkirekisteri helpottaa ja nopeuttaa uusien ja tuntemattomien korvamerkkien selvittämistä.

Kotimaa
Uusittua korvamerkkirekisteriä voi selata myös kännykällä.
Uusittua korvamerkkirekisteriä voi selata myös kännykällä. Jarmo Honkanen/Yle

Nykyään outo korvamerkki ei ole enää ongelma. Nyt omistaja selviää netissä olevasta merkkirekisteristä tuossa tuokiossa vaikka merkki kuuluisi oudommalle naapuripaliskuntalaiselle.

2000 -luvun alussa Paliskuntain yhdistys keräsi kaikki merkit sähköiseen muotoon. Tietokanta on ollut myös selattavissa Internetissä, mutta esimerkiksi tulostusmahdollisuutta ei ole ollut.

Nyt merkkirekisteri on muutettu sellaiseksi, että sitä voi selata ja hallita nettiselaimella. Sanallisen selityksen sijasta tapahtuu haku nyt kuvilla jotka vastaavat korvamerkissä olevia tekoja.

Paliskuntain yhdistyksen porotalousneuvojan Anna-Leena Jänkälän mukaan uudistettu selainpohjainen korvamerkkihaku on mahdollista myös uudemmilla kännyköillä.

- Se helpottaa poromiesten työtä, kun ne pystyy jo siellä aidalla tarvittaessa katsomaan sen tuntemattoman merkin omistajaa. Aikaisemmin on tehty sillä lailla, että on menty kotia ja illalla tietokoneelta katsottu, että mikä merkki se oli ja kuka sen omistaa.

Tulostus nyt mahdollista myös kotona

Myös merkkikirjojen tulostus on nyt mahdollista kotona. Tähän saakka merkkikirjan on joutunut tilaamaan paliskuntain yhdistykseltä Rovaniemeltä postitse.

Poromerkkirekisteristä löytyy kaikkien 56 paliskunnan noin 12 000 korvamerkkiä. Poronomistajia on noin 4000.

Korvamerkkitietokanta muuttuu myös jatkuvasti kun uusia merkkejä otetaan käyttöön ja vanhoja poistuu käytöstä. Ajan tasalla pysyminen on myös Muotkatunturin paliskunnan poronomistaja Toini Länsmanille tärkeää.

- Siksi on hyvä kun uusia merkkejä tulee niin eihän niitä kirjoihin ehditä laittaa. Saa suoraan katsoa netistä.