Huono sisäilma siirtää lapsia päiväkodista toiseen

Lappeenrannan päiväkodeista on paljastunut tänä syksynä tavanomaista enemmän sisäilmaongelmia. Kaupungin näkökulmasta syynä on ihmisten valistuneisuus huonon sisäilman terveysvaikutuksista, jonka vuoksi tutkimuksia on osattu vaatia useammassa tapauksessa. Korjauksen sijaan elinkaarensa päässä olevien rakennuksien tilalle suunnitellaan uutta.

päivähoito
Kesämäen päiväkodin lapset leikkivät
Yle

Viikon alusta lähtien Susanna Joensuu on tuonut kaksoset Kesämäen päiväkotiin Pallon päiväkodista paljastuneiden sisäilmaongelmien vuoksi. Pahin ongelma on parin viikon takainen, jolloin päiväkodissa tehtiin tiivistys- ja otsonointitöitä. Oireilua on ollut niin aikuisilla kuin lapsillakin.

- Pientä nuhaa on lähinnä ollut, mutta ei osaa sanoa, onko se normaalia nuhaa vai onko se sisäilmasta johtuvaa. Sitten vähän sellaista silmätulehdusoiretta on ollut, luettelee Susanna Joensuu.

Eikä Pallon päiväkoti ole ainoa. Ongelmia on todettu kolmessa muussakin Lappeenrannan päiväkodissa. Tänä syksynä tutkimuksia on lisätty henkilökunnan ja lasten terveydentilan perusteella ja sisäilmasta aiheutuvia ongelmia on paljastunut enemmän kuin normaalisti.

- Mitä enemmän tutkitaan, niin sitä enemmän tietoisuus lisääntyy. Meiltä vaaditaan entistä enemmän tutkimuksia ja korjaustoimenpiteitä, perustelee paljastuneiden ongelmien suurta määrää tilakeskuksen johtaja Ilpo Koponen Lappeenrannan kaupungilta.

Meiltä vaaditaan entistä enemmän tutkimuksia ja korjaustoimenpiteitä

Ilpo Koponen

Vanhat rakennukset tiensä päässä

1950-60 -luvulla rakennetut rakennukset alkavat olla elinkaarensa päässä eivätkä ne täytä tämän päivän vaatimuksia. Painovoimaisen ilmanvaihdon muuttaminen koneelliseksi ei ole aina onnistunut vaan on pilannut sisäilman.

- Käytössä olevilla määrärahoilla on yritetty pitää rakennuksia jonkinlaisessa kunnossa. Tietysti voi sanoa, että eivät ne ole riittäviä olleet. On päässyt sitten tapahtumaan rakenteellisia vaurioita, myöntää tilakeskuksen johtaja Ilpo Koponen.

Alun perin kahden päiväkotiryhmän retki Kesämäkeen piti olla parin kolmen viikon mittainen, mutta tämän hetkisen tiedon mukaan edessä on loppuvuosi evakossa. Jatko huolestuttaa Joonan ja Sanjan äitiä.

Mieluisin vaihtoehto olisi tietysti ihan uusi päiväkoti ja samat entiset hoitajat

Susanna Joensuu

- Mitä sitten tästä eteenpäin? Mennäänkö takaisin sinne osaksi remontoitua vai mikä se jatko on? Mieluisin vaihtoehto olisi tietysti ihan uusi päiväkoti ja samat entiset hoitajat, sanoo Susanna Joensuu.

- Itse tykkään vanhoista rakennuksista. Ei aina tarvitse uutta olla. Uusikin on ihan kiva, niin kuin täällä on todettu, mutta kyllä noista omista vanhoista kaupungin rakennuksista voisi pitää paremmin huolta ja niitä kunnostaa, sanoo Pallon päiväkodin lastentarhanopettaja Riina Surakka.