Päiväkotien evakot jatkuvat Mikkelissä

Saksalan päiväkodin remontti valmistuu keväällä. Tällä hetkellä pohdinnassa on Siekkilän päiväkodin tilojen kohtalo.

Saksalan päiväkoti on remonttivuorossa Emolan jälkeen. Kuva: YLE /Etelä-Savo

Päiväkotilasten evakkoretket jatkuvat Mikkelissä myös ensi vuoden puolella. Saksalan päiväkodin remontin vuoksi Yhteiskoululla evakossa olevat lapset pääsevät takaisin Saksalaan keväällä. Paraikaa pohdintaan myös Siekkilän päiväkodin tilojen kohtaloa, kertoo Mikkelin kaupungin kiinteistöjohtajan Riitta Väänänen.

- Peruskorjausaste näyttää nousevan niin korkeaksi, että täytyy pohtia tilannetta tarkemmin. Lähinnä vaihtoehdoksi voisi tulla ihan uuden päiväkodin rakentaminen, kertoo Väänänen.

Päiväkotiremontit jatkuvat tulevaisuudessakin, sillä Tikanpellon päiväkoti on jo kaupungin investointilistalla ja Lehmuskylän päiväkoti odottaa myös korjausmäärärahoja. Ensi vuonna Mikkelin kaupunki käyttää noin 2,2 miljoonaa euroa päiväkotien remontteihin.

Nuijamieheen valmistuva uusi vuoropäiväkoti avautuu ensi elokuussa ja sinne siirtyvät Pankarannan päiväkotilapset. Mikkelin kaupunki sijoittaa ensi vuonna päivähoitoryhmiä myös vanhaan Kalevankankaan kouluun.