Päätösväsymys vaanii suurista summista päättävää EU-huippukokousta

EU-johto aloittaa kaksipäiväisiksi kaavaillut budjettineuvottelut. Tutkimustulosten valossa päätöksiä tehdään EU:ssa väärällä tavalla. Väsyneet neuvottelijat päätyvät nollatuloksiin.

Ulkomaat

Kolmen vuoden aikana EU-johto on kokoustanut 25 kertaa ratkaistakseen velkakriisin ongelmia. Harva noista kokouksista on päättynyt ennen kello neljää aamulla. Yleensä kokoukset ovat kestäneet vähintään 12 tuntia. Tutkimustulosten mukaan väsymystila voi johtaa huonoihin päätöksiin tai nollapäätöksiin.

- Heräsin aamulla viideltä ja lopetimme kokouksen seuraavana aamuna neljältä, kuvailee Slovakian pääministeri Robert Fico viimeisintä kokouskokemustaan lokakuussa.

Näin me kaikki toimimme, hyväksymme vakavia päätöksiä paineen alla.

Robert Fico

- Näin me kaikki toimimme, hyväksymme vakavia päätöksiä paineen alla, Fico viittaa muiden EU-maiden johtajiin.

"EU:n budjettineuvottelut vaikeampia kuin rauhanneuvottelut"

Tänään torstaina 27 päämiestä kokoontuu kaksipäiväiseen kokoukseen. Tavoitteena on saada aikaan EU:n budjettisopimus eli päättää noin biljoonan euron käytöstä tulevien seitsemän vuoden aikana. Budjettikokoukset tunnetaan siitä, että ne ylittävät aina kaikki takarajansa.

Britannian entinen pääministeri Tony Blair on kuvaillut kokemuksiaan vuodelta 2005 vaikeimmiksi neuvotteluiksi, joihin hän on koskaan osallistunut. EU:n budjettineuvottelut jättivät Blairin mukaan varjoonsa jopa Pohjois-Irlannin rauhanneuvottelut.

EU-virkailijat ovat varoittaneet kokouksen mahdollisesti venyvän sunnuntai-iltaan saakka. Huippukokousvirkailijoita on kehotettu olemaan valmiita työskentelemään ainakin lauantaihin asti. Britannian pääministeri David Cameron on varannut viikonlopun kokoukselle ja näin kerrotaan tehneen myös Ranskan presidentin Francois Hollanden.

Esimerkiksi Ruotsi on järjestänyt ylimääräisiä lepopaikkoja diplomaateilleen näiden ryhmähuoneeseen, jos he väsähtävät kesken neuvottelujen.

Tutkimustulokset herättävät kysymyksiä EU-kokousten järkevyydestä

Yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan tuomari päästää syytetyn helpommin ehdonalaiseen silloin kun hän itse on väsynyt tai nälkäinen. Tutkijat kävivät läpi 1 000 oikeudenpäätöstä liki vuoden ajalta. Tutkimustulos vahvisti, että mitä enemmän tuomareiden oli tehtävä päätöksiä, sitä vaikeampaa heidän oli pysyä johdonmukaisina. Heihin iski päätösväsymys.

- Tämä vahvistaa päätelmän, että ihmisen päätöksentekokyky on rajallinen. Kun päätöksiä on paljon tehtävänä, ihmisen henkinen suorituskyky heikkenee, kuvailee tutkimusta tehnyt professori Shai Danziger israelilaisesta Ben Gurionin yliopistosta.

Kun päätöksiä on paljon tehtävänä, ihmisen henkinen suorituskyky heikkenee.

Shai Danziger

Kun Oslossa käytiin rauhanneuvotteluja 90-luvulla Israelin ja palestiinalaisten välillä, israelilaiset vaihtoivat neuvottelijaryhmää kuuden tunnin välein. Kiinalaiset käyttävät samaa taktiikkaa muun muassa kauppaneuvotteluissa. EU-johtajilla puolestaan on mitä todennäköisimmin edessään ainakin 12 tuntia kestävät kokouspäivät.

Lähteet: Reuters