Nuorille leffalippu työtä vastaan

Kauhavalla nuoret voivat ansaita leffalipun tekemällä hyvän työn. Nuoret voivat esimerkiksi lukea vanhuksille tai viedä heitä kirkkoon.

Elokuvaliput

Kauhavalla on meneillään hyväntekeväisyystempaus, jossa nuoret ansaitsevat työnteolla itselleen lipun uuteen suomalaiseen elokuvaan, jota tähdittävät tv-sarja Salatuista elämistä tutut nuoret tähdet. Lisäksi Salkkaritähdet ovat mukana elokuvan jälkeen Y-kinossa järjestettävässä diskossa.

Tee hyvää -päivän työpaikoiksi ovat lähteneet mukaan mm. Alahärmän hoivaosasto, Kortesjärven vanhainkoti sekä paikallisia yrityksiä. Nuoret saavat muun muassa pakata ostoksia, lukea vanhuksille, viedä heitä kirkkoon tai vaikkapa siivota.

Idean isä Ilkka Peura kertoo, että mallia on haettu suuresta maailmasta, tässä tapauksessa Britanniasta, jossa vastaavat tapahtumat ovat keränneet valtaisan suosion. Lisäksi Peura sanoo, että näin mahdollistetaan myös se, että elokuviin pääsevät ne nuoret, joilla ei välttämättä olisi muuten rahaa leffa- ja diskoiltaan.